perjantai 30. toukokuuta 2014

Tyllihameen ensiulkoilu



Eilen toinen tyllihameistani pääsi ensimmäisen kerran ulkoilemaan. Uhmasin koleaa säätä ja tihkusadetta, ja puin tyllin nahkatakin kaveriksi kun kävimme miehen kanssa teatterissa. Yhdistelmä on aika hattara meets prätkätyttö, mutta juuri vaatekappaleiden erilaisuuden vuoksi minusta aika kiva. Tykkään sekoitella erilaisia tyylejä niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin.
Vaalea yläosa olisi tuntunut säähän vähän liian kesäiseltä ja siksi laitoinkin kaveriksi mustan t-paidan, jolla mentiin sitten sisätiloissa.


Kävimme siis katsomassa KOM-teatterissa Miikka Nousiaisen kirjaan pohjautuvan Vadelmavenepakolaisen, joka oli loistava. Suosittelisin sitä kaikille, mutta esitys oli viimeinen, eikä lisää ole tällä erää luvassa. Suosiosta kertoo sekin, että näytöksiä oli lisätty reilusti ja silti kaikki toukokuun näytökset oli myyty loppuun jo reilusti huhtikuun puolella.

Tyllikausi on siis korkattu. Tällä mintun värisellä ja samanlaisella vaaleanpunaisella versiolla tullaan varmasti menemään kaikki kesän hiukankaan juhlavuutta sallivat menot.

Mutta nyt verkkarit jalkaan ja mökille. Aurinkoista viikonloppua kaikille!



28 kommenttia:

  1. Minusta yhdistelmä on mainio, vastakohdat täydentävät toisiaan. Kiva kuulla, että teatteri-ilta oli nautinnollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mustakin se toimii hauskasti. Eikä mee kuitenkaan liian hattaraiseksi.

      Poista
  2. Tosi kiva yhdistelmä :)
    Mistä löysit tämän ihanan hameen?
    Mukavaa viikonloppua.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  3. Yleensä koitan keksiä jotain muuta sanottavaa kuin "ihana", mutta nyt on ihan pakko vaan todeta, että aivan ihana <3. Niin vaateyhdistelmä kuin kantajansakin.
    Tulee ihan haikeus, kun itsestä ei enää koskaan voi tulla nuorta ja nättiä :). Mutta onhan vanha ja viisaskin ihan hyvä, hehhee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annukka. Vanha ja viisas on oikein hyvä. Toivottavasti mustakin tulee sellainen :)

      Poista
  4. Oikein kiva! Sopii nimenomaan tuon nahkatakin kanssa oikein hienosti. Mistäs hankit hameen?
    Ja millä olet tehnyt kiharasi? Kivat nekin...
    Mukavaa mökkiviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hame on tilattu Ebaysta. Kiharat on ihan luomua - ja ainoa mahdollinen hiukset auki -kampaus vähänkään kostealla kelillä. Mun hiukset kihartuu vuosi vuodelta enemmän ja tällä hiuspituudella ovat jo aika käkkäriä.

      Poista
  5. Kaunis on! Ja näytelmä, samoin kuin kirja, ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hauskaa, että säkin oot nähnyt sen. Mietin tässä, että kannattaiskohan lukea kirja vielä näytelmän päälle.

      Poista
  6. Ihana hame ja tosi kiva kokonaisuus :)! Olet niin kauniina, ihana sinä :)!.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juuli. Vastakohdat kyllä täydensi kivasti toisiaan asussa.

      Poista
  7. Ihana hattarahame ja kaunis malli :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos. Suoristelin hiuksia melkein koko talven, mutta kiharat sopii musta kesään :)

      Poista
  9. Näyttääpä hyvälle:)
    Itse tykkään myös juuri tuosta, että yhdistellään eri tyylejä. Yksinkertainen teeppari&nahkatakki tuon hameen kanssa on just hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kyllä särmää hauskasti nahkatakki. Pitäisi uskaltaa revitellä enemmänkin pukeutumisessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi.