keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kesävinkki - Bengtskär




Valitessani kuvia eiliseen postaukseen tuli mieleeni paikka, jota kyllä hehkutin blogissa viimekin kesänä, mutta joka ehdottomasti ansaitsee muistutuksen näin kesän ja lomienkin kynnyksellä. Se paikka on Bengtskär, luoto Turun saaristossa ja saaristomeren huikein majakka. Paikka, joka lumosi ja jätti lähtemättömän jäljen mieleen. Ympäristö, jonne haluaisi päästä uudelleenkin.

Kävimme Bengtskärin majakassa viime heinäkuussa vuorolaivalla Hangosta. Matka kesti puolisentoista tuntia ja menomatkalla tarjoiltiin kevyt lounas. Meri ei ollut meille armollisimmillaan, vaan keikutus oli aikamoista. Onneksi pahoinvointi kuitenkin hellitti aluksen kannella. Menomatkalla vointiaan valittavan silloin 3-vuotiaan kanssa kävi kyllä mielessä, että miten me ikinä pääsemme saarelta pois, mutta perille päästyä totesimme kaikki heti matkan olleen sen arvoista.
Sileät kalliot, niiden väliin jäävät vesialtaat, kumman sininen taivas ja lämmin merituuli. Sekä valtavana kohoava majakka historioineen. Luoto on kahden hehtaarin kokoinen ja se on hyvin karu, suurimmalta osalta graniittia. Kallioihin hakatut kirjoitukset henkivät historiaa, vanhimmat ovat vuodelta 1896.




Matkaan kuului luodolla esittely, jossa kerrottiin majakan vaiherikkaasta menneisyydestä. 
1906 rakennettua majakkaa varten luodon kalliota madallettiin räjäyttämällä ja näin graniitti majakkaan saatiin paikan päältä. Sisäseinien tiilet kuljetettiin maista. Siellä on parhaimmillaan asunut 1930-luvulla 31 ihmistä, joista 21 oli lapsia. Silloin saarella pidettiin kotieläimiä, sikoja kanoja ja vuohia ja saari merkitsi monelle lapselle koko maailmaa. Erään pojan kerrotana päässeen käymään maissa ensimmäistä kertaa vasta 6-vuotiaana. 

 



Majakan ylimmältä tasolta avautui uskomaton maisema. 252 rappusen nousu kannatti.




Tämä kesävinkkinä kaikille, jotka kaipaavat yhden päivän tai yönyli-reissun kohdetta. Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomestakin löytyy paljon upeita kohteita matkailulle.

Mukaan kannattaa varata lämmintä vaatetta. Lapsella ollut ohut pipo ei mielestäni ollut liioittelua, sillä vaikka tuuli oli lämmin, se oli navakka meidän retkipäivänämme. Saarella toimii keskikesällä kahvila, mutta jotakin evästä voi olla fiksua ottaa mukaan. Kuusi majakanvartijanhuonetta on kunnostettu hotellihuoneiksi ja ovat käytössä kesäaikaan. Yöpyjille ja tilauksesta on tarjolla myös lounasta ja päivällistä.
Meillä aikaa saaressa oli kaksi ja puoli tuntia. Aika meni niin hujauksessa, että nyt haaveissa olisikin toinen reissu.  Olisi aikamoinen elämys viettää kokonainen yö luodolla.
Ja se paluumatka. Se sujui hyvin leppoisissa tunnelmissa. Aluksen kapteeni valitsi paluumatkalle reitin saarien suojasta, piilossa kovimmilta tyrskyiltä.

Lisää voi käydä lukemassa Bengtskärin sivuilta.



13 kommenttia:

  1. Tonne mäkin olen haaveillut pääseväni koko perheen kera- ehkä tämän kesän aikana ☆
    Kiitos ihanista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan ehdoton kokoperheen kohde. Meillä poika tykkäsi tosi paljon myös.

      Poista
  2. Tuo on niin ihana paikka, oon ollut tuolla juttukeikalla yötä. Silloin nousi myrsky ja oli metkaa maata ylhäällä majakassa peiton alla tuulta kuuntelemassa. Aamulla ei ollut ihan niin metkaa, yhteysalus ei päässyt rantautumaan luodolle, mutta onneksi saatiin taksivene. Paluukyyti olikin aikamoista poukkoilua aallokon keskellä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on ollut jännää olla myrskyllä majakassa. Niin luonnon armoilla, ympärillä ääretön meri.

      Poista
  3. Todella ihanan näköistä- ehdottomasti pitää päästä käymään! :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Se on aivan ihana. Vaikea edes kuvailla sitä fiilistä, joka siellä vallitsi.

      Poista
  5. OOoooooooOOoooOOo! Tämä on yksi pitää-päästä-haavelistallani, ihan siellä kärjessä. Haaveena olisi päästä Miehen kanssa ihan kaksin... Joku päivä ;)
    Superkauniita kuvia; meren tuoksu tuli ruudusta läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoin, minäkin haistan muuten meren tuoksun :) Se on ehdottomatsi oleellinen osa tätä paikkaa.

      Poista
  6. Yhdyn suositteluusi. Kävin neljä vuotta sitten Bengtskärissä ja paikka teki kyllä vaikutuksen. Sinne ei taida juuri muualta päästäkään kuin nimenomaan Hangosta kulkevalla paatilla. Paikka ei ole suuren suuri, mutta sitäkin hienompi kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsee lisäksi Kasnäsin kautta ja myös Turusta tehdään jotain risteilyjä. Mutta Hangon reitti oli kyllä näppärä ja matka ei tosiaan kauaa kestänyt.

      Poista
  7. Kiitos vinkistä. En ole koskaan käynyt tuolla. Näyttääpä upealta paikalta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.