sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lounas Loviisassa




 

Tänään harrastettiin taas vähän kotiseutumatkailua ja lähdettiin aika extempore käymään Loviisassa. Kaupungissa, joka on yllättävänkin lähellä meitä, ja joka on ollut käyntikohdelistalla jo pitkään. Helteisen lämmin sää sopi käyntipäiväksi hyvin, sillä kaupunkiin tutustumisen ja lounaan jälkeen menimme rannalle. Päästiin kaikki pitkästä aikaa uimaan mereen, jossa vesi olikin lämmennyt jo käsittämättömän lämpimäksi.



 

Loviisa vaikutti päiväreissun perusteella oikein mukavalta pikkukaupungilta. Paria pikkuputiikkia enempää ei vanhankaupungin liikkeissä käyty, enkä kyllä ole varma olisivatko ne olleet sunnuntaina auki. Loviisan viehätysvoima perustuu pitkälti sen merellisyyteen, ja satamassa olikin ihana kävellä ja nauttia merellisistä tunnelmista veneitä ihastellen.
Keskustasta löytyi kiva Bella-ravintola,  jossa söin ehkä elämäni parasta pitsaa.

 


Kotiintullessa huomattiin missanneemme kunnon vesisade. Tähän päivään on myös kuulunut vähän töitä sekä itsellä että miehellä, mutta ei oikeastaan haittaa yhtään. Me molemmat tykätään töistämme ja lomamoodi on kuitenkin erittäinkin kohdillaan. Ja huomiseksikin taitaa olla luvassa asiallista keliä.

6 kommenttia:

  1. Kivalta paikalta näyttää! Täällä kärvisteltiin lähes koko päivä pilvimassan ja ukkosten alla.

    VastaaPoista
  2. Ihania kesäisiä tunnelmia! Ja minun suosikkipizza tuossa lautasella! Nam!

    VastaaPoista
  3. Loviisa on <3
    Kannattaa ehdottomasti laittaa kalenteriin Loviisan Wanhat Talot-tapahtuma elokuun lopulla!

    VastaaPoista
  4. Loviisa näyttää kuvien perusteella kauniilta kesäkaupungilta, ehkä vähän Naantalilta, eikös Loviisassakin ole vanha puutaloista koostuva vanhakaupunki? Tuo sinun herkullinen pizza tuoksuu tänne asti, nams!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.