lauantai 28. kesäkuuta 2014

Yksi aurinkoinen päivä




Koska aamulla meidät herätti suloinen aurinko, päätettiin lähteä lähimatkailemaan Porvooseen, niin kuin useasti aiemminkin kesäloman alkuun. Ja eipä oltais päivää voitu paremmin valita. Tuntuu, että kaikki ihmiset olivat niin kesämielellä ja lähteneet sateiden ja viileyden jälkeen liikkeelle koloistaan. Porvoo näytti parhaat puolensa ja me nautittiin siitä täysin.
Mietittiin miten hienoa on, että muutaman kymmenen kilometrin päässä meistä on paikka, joka aina uudestaan saa aikaan huokailuja ja jotenkin tunnelman, että ollaan kauempana lomalla kuin todellisuudessa ollaankaan. Lähimatkailua parhaimmillaan.
Päivä sujui aikalailla samoissa puuhissa ja tunnelmissa kuin viime kesänä.
Vanhan kaupungin ja jokirannan ihastelua, vähän shoppailua, lounas rannassa ja makoisat jäätelöt ja kahvit lämmittävässä auringossa.
Tästä on hyvä lähteä lomaan.



5 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 ( vai olenko jäävi... ;))
    Porvoo tekee hyvää sielulle! Vaikka täällä asustaa, tuntuu usein, että elää sadussa. Varsinkin tällaisena lauantaina :)

    VastaaPoista
  2. Rentoa lomaa-jatkukoon samanlaisena:)
    Porvoon vanha kaupunki on kyllä kaunis,paikka jota jaksaa ihastella aina uudelleen.

    VastaaPoista
  3. Siitä on todella kauan kun olen Porvoossa käynyt, joskus teini-ikäisenä. Täytyisi kyllä käydä sen verran ihanalta näyttää :)

    VastaaPoista
  4. Oi että, näitä lämpimiä ja ihania kesäpäiviä on kyllä odotettukin. Kunhan niitä vaan osais hyödyntää muutenkin kun täältä sisätiloista :D

    VastaaPoista
  5. Porvoo näyttää niin kauniilta, tarvis joskus tehdä retki sinne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.