Wind, water, sun and freedom

Viime kesän lopussa ostettu vene on seisonut pihassa muistuttamassa kuinka lähellä unelmani onkaan toteutumistaan. Vene, jossa on istuskeltu, kippistelty viinilaseja, tunnettu pirskahteleva vesi kasvoilla, tuuli hiuksissa, ihoa kuumottava aurinko ja mieletön vapaus. Näiden unelmien esteenä on ollut vain se, ettei veneessä ole ollut moottoria. Mutta nytpä on.
Ja täällä on pari tyyppiä, jotka eivät enää meinaa pysyä nahoissaan. En tiedä kumpi meistä on enemmän innoissaan, poika vai minä. Vai kuitenkin mies, joka jo miettii, että josko sen veneen kumminkin maalaisi.

Olen aina ollut maakrapu. Sellainen joka on nauttinut suunnattomasti veden läheisyydestä, rannoilla kävelystä ja satunnaisista veneilytuokioista jos jonkun veneeseen on sattunut pääsemään. Olen katsellut jännittyneen haikaillen vettä ja ajatellut, että joskus vielä on meidän aika veneillä. Ja nyt se aika on niin lähellä.
Juhannuksena vene lasketaan mökkijärveen ja suunniteltuna on jo monia reittejä ja näkemisen arvoisia paikkoja. Mökkijärvi on suuri ja sitä pitkin pääsee muihinkin vesistöihin. Uudet paikat eivät siis ihan heti tule aloittelijoilta loppumaan. Ja sitten kun loppuvat, voimme tuoda veneen kotiin ja käydä veneilemässä merellä, sinnekään ei onneksi pariakymmentä kilometriä enempää matkaa kerry.

Hauskaksi tämän meidän veneprojektin tekee myös se, että kummallakaan meistä ei ole mitään kokemusta veneistä tai perämoottoreista. Mies saikin opiskella perämoottoreita jonkun verran ennenkuin käytettyä moottoria lähdettiin ostamaan. Nyt asennushommatkin on enää loppusilausta vaille valmiit ja vesiliikennemerkit opeteltu.
Enää pitäisi muistaa, että kumpi se tyyrpuuri oikein on.