maanantai 17. maaliskuuta 2014

Elokuvahuone

Blogiyhteistyö




Toinen yläkertamme huoneista on toiminut koko tässä talossa asumisen ajan vierashuoneena sekä epämääräisten tavaroiden säilytyspaikkana. Viime vuodet sen hengen määräsivät aika pitkälti sinänsä kauniit rokokoo-kalusteet. Kalusteet, joista pidän, mutta jotka eivät siitä huolimatta oikein löytäneet meiltä paikkaansa. Siksi niistä päätettiin luopua ja tilalle tehdä jotain ihan muuta.
Idea elokuvahuoneesta taisi lähteä alunperin mieheltä, kun aloin miettiä huoneen remontoimista uuteen kuosiin. Helppo tapa saada mies innostumaan tällaisesta projektista on sotkea siihen vähän tekniikkaa. Niinpä meillä pian jo surffailtiinkiin Ebayssa ja tutkailtiin valkokangasvaihtoehtoja. Löysimme elokuvaharrastajien sivustoilta tiedon, että joillakin maaleillakin oli valkokankaalle sopivia ominaisuuksia. Erityisen sopivaksi monet olivat todenneet Tikkurilan Harmony -maalin ja sävyn H499. Sillä siis päätettiin malaata meidänkin elokuvaseinämme. Valinta oli helppo, sillä kyseinen sävy on todella kaunis sametinhimmeä harmaan sävy, juuri sellainen, jonka olisin voinut valita ihan vain pelkästään värinsäkin puolesta. Tällä maalilla maalattiin huoneen molemmat pitkät sivut ja päätyseiniin valittiin vaaleampi sävy F499 samalta väriliuskalta.
Maali osoittautuikin oikein loistavaksi valinnaksi ja sen tekniset ominaisuudet elokuvaseinänä ovat meidän silmäämme erittäin hyvät. Kuva on tarkka ja värit toistuvat kirkkaasti. Harmaassa maalissa sanotaan tummien sävyjen toistuvan valkeaa paremmin, joten se on elokuvaseinää maalattaessa valkoista parempi valinta.
Edes seinän tasaisuuden kanssa ei tullut ongelmia, mitä vähän pelkäsimme etukäteen. Valkokangasalue on kooltaan noin 100" ja kohdalle osui pari kipsilevyyn tehtyä ruuvinreikää. Perustasoitus, pohjamaali ja kolme maalikerrosta varsinaisella maalilla riittivät siis kuitenkin oikein hyvin.





Heti projektin alusta asti itsellekin oli selvää, että punainen tulee näyttelemään huoneessa suurta roolia. Puna-valkoraidallinen verho, punaisia tyynyjä ja tähtimatto. Pääsin lähelle mielikuvaani. Seinille laitettiin pienten väreihin sopivien leffajulisteiden lisäksi vanha lapsuudenkodissani ollut punainen peili, johon maalasin sabluunalla huoneen henkeen sopivan tekstin. Ikean pallovalaisimilla haettiin myös elokuvatähtimäistä fiilistä.
Ikkunaseinälle maalasin osion magneettimaalilla. Tähän on tarkoitus kiinnittää muisto huoneessa katselluista elokuvista - ainakin näin alkuun. Sohva tulee vaihtumaan vielä vuodesohvaversioon, kunhan mieleinen löytyy. Näin tila saa toimia edelleenkin vierashuoneena.
Vaikka emme mitään varsinaisia elokuvafriikkejä olekaan, uskon, että tässä huoneessa tullaan kokemaan monta jännää ja kivaa hetkeä elokuvien parissa. Ensimmäisen katsellun leffaan sai valita tietysti Vee.





26 kommenttia:

  1. Hienon näköinen elokuvahuone! Hauska idea tuo magneettimaaliseinä, johon tulee katselluista elokuvista jokin muisto. Sinulle on muuten haaste blogissani; http://kukkurakoti.blogspot.fi/2014/03/kuppi-kuumaa-ja-kuumia-kysymyksia.html. Mukavaa viikon alkua! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva lopputulos! Myös me taidettiin maalata edellisessä asunnossamme juuri tuolla sävyllä "taulu", johon tykin kuva heijastettiin. Toimi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin mietittiin sellaisen "taulun" maalaamista, mutta päätettiin vetää koko seinä samalla maalilla kun oli niin kiva sävykin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Varmasti tulee täällä vietettyä nyt enemmän aikaa.

      Poista
  4. Mahtava mesta - kyllä kelpaa leffa-iltoja viettää.. Hienoja ideoita ja kekseliäisyyttä - Wau!!

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu tuo maaliseinä, johon voi leffan heijastaa. Sisustuksellinen ja käytännöllinen ratkaisu sekä ilman muuta kaunis värisävy. Tykkään myös tuosta kirkkaanpunaisesta väristä siellä täällä. Raikastaa mukavasti. Oikein hieno leffahuone. Taitaa tulla suosittu oleskelupaikka koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meistäkin se oli aika mahtijuttu. Ne vedettävät valkokankaat on aika kalliita ja ei ne nyt mitään kovin kauniitakaan ole.

      Poista
  6. Tosi hieno leffahuone!! Punainen sopii sinne todella hyvin!..:)

    VastaaPoista
  7. Vautsi! Onpas tosi onnistunut elokuvahuone! Ihania yksityiskohtia! Kyllä tuolla kelpaa katsoa leffoja♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oon niin tyytyväinen kun se nyt vihdoin on valmis.

      Poista
  8. Voi että, tulipa teidän leffahuoneesta hieno ja viihtyisä! Ei tarvitse lähteä "ulos" leffaan!

    VastaaPoista
  9. Vau, mikä huone. Makeet nuo elokuvajulisteet kehyksissä, pallovalot jne.

    VastaaPoista
  10. Tulipa pirteän näköinen leffahuone! Kivoja yksityiskohtia! :)

    VastaaPoista
  11. Tosi pirteä elokuvahuone :) Kyllä ne leffat on kivempi katsoa kunnon "ruudulta" vaikkei elokuva friikki olisikaan. Oikein ihania leffailtoja!

    VastaaPoista
  12. Tyylikäshän tuosta huoneesta tuli. Kiva idea tuo magneettimaali seinä.

    VastaaPoista
  13. leffafanina fanitan teän leffahuonetta ihan täysillä !!!! mahtava ! ihanat taulut !

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtava ja loistavasti kerrottu! Ihan erilailla tästä katsoo kuin meidän pienestä tietokoneesta elokuvia:) Varmasti täällä viihtyvät ystävätkin ja huone on raikkaan värisävyin sisustettu. Hommaahan tässä oli vaikka kuinka, mutta tulos palkittiin!
    Siistiä! Hyvä te!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.