maanantai 9. syyskuuta 2013

Pieni ihastus

Loimijoki

auringonlasku

Blogin parissa vietetty aika on viime aikoina jäänyt harmittavan vähäiseksi. Syynä ovat varmasti remontti ja ihanan kesäiset syyskelit. Nyt uumoilen kuitenkin muutosta siihen. Viikonloppuna tehtiin pikainen sukulointireissu Loimaalle ja ihailtiin vanhoja puutaloja, joita on joenvarsi täynnä. Illalla kotimatkalla saimme todistaa upeaa auringonlaskua, joka värjäsi valtavat peltoaukeat kullan värisiksi.



Englanninspringerspanieli

Viimeisen viikon aikana olen myös rempannut pojan huonetta uuteen uskoon ja rakastunut - jos nyt maaliin voi rakastua. Koska en ole mikään tapettien ystävä, halusin vanhat tapetit pois ja siinähän sitä hommaa sitten riittikin. Aikoinaan tapetteja repiessä kuluneet tunnit muistuivat kyllä elävinä mieleen, kun tapetti repeili  parin sentin paloina pois. Maalipinnasta halusin elävän ja sitten törmäsin itselleni täysin uuteen tuttavuuteen ja vielä ihan sattumalta googlen avulla. Seinät maalattiin Tikkurilan Tunto Hieno -maalilla ja kun valitsin väriksi grafiitin harmaan, on lopputulos sopivan rouhea.
Tällä maalilla maalatessa tekniikassa on vain mielikuvitus rajana. Se sopi hyvin minulle, joka pidän sisustuksessa yleensäkin suurista linjoista. Itse sudin maalin pintaan pensselillä ristivedoin ja töpöttelin sienellä sinne tänne päälle saadakseni aikaan hyvinkin betonimaisen pinnan. Lopputulokseen olen tyytyväinen ja luulempa, että tätä maalia tulee löytymään pian jostain muualtakin talostamme.

Tikkurila Tunto Hieno

Tikkurila Tunto Hieno

Jos pian neljävuotissynttäreitään juhlivan Veen huone olikin pitkään aika hempeä vaaleansinisine vauvatavaroineen, niin eipä ole enää. Rouheat seinäpinnat antavat nyt puitteet meille Veen kanssa sisustaa huoneesta toimiva isomman pojan huone, jossa tehdään isojen poikien juttuja.

4 kommenttia:

  1. ihania kuvia sekä maisemista että Tunnosta :)

    VastaaPoista
  2. Ihania syysmaisemia. :)

    Meilläkin käytettiin tuntomaalia aulan seinissä. Ja ymmärrän hyvin miten remppa vie ajan. Huh. Kolme kesää remontoidessa kesä ja kaikki muu jää taka-alalle.

    Teillä näyttää kivalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo Tunto oli kyllä niin kiva tuttavuus, että nyt tekisi mieli sutia sitä jokapaikkaan. Täytyy vähän toppuutella itseään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi.