Portaat yläkertaan

Yläkertaan johtavat portaat on olleet työlistalla jo pitkään, mutta homma on vaivansa vuoksi jäänyt toistaiseksi. Nyt kun meillä koulussa on menossa maalausjakso, tuli myös hyvä tilaisuus maalata nämä omat portaat.
Portaat ovat siis mäntyiset ja olivat aiemmin tummaksi, vähän punertavaksi petsatut.  Suurin sysäys maalaamiselle oli kuitenkin koirien ala-askelmille kynsistään jättämät jäljet. Yksi koirista nakerteli myös pentuaikana alimpia, juuri hammaskorkeudella olevia askelmia.  Ne siis oikeasti olivat aika karun näköiset.
Koska vain portaiden askelmat olivat ennen olleet tummat ja muut osat valkoiset, päätin maalata vain askelmat. Etsin mahdollisimman lähellä vanhoja osia olevan valkoisen sävyn ja maalasin askelmat sillä. Luonnossa huomaa kiiltoeron, mutta itse sävy on kyllä hyvin lähellä.

Työhön lähdin opettajan ohjeistuksella sekä Tikkurilan Otex Akvan ja Betoluxin voimin. Aluksi poistin portaista liukuestetarrat, joka oli paljon ajattelemaani isompi homma, sillä tarrat eivät meinanneet irrota sitten millään.
Saatuani tarrat lopulta irti ( ja vannottuani, ettei sellaisia uusiin portaisiin tule) hioin portaat kevyesti ja paikkailin pahimpia puremajälkiä. Sitten teippasin askelmat tarkasti maalarinteipillä ja pölynpoiston jälkeen pääsin maalaamaan ne Otex Akvalla. Maalin kuivumisen ja hionnan jälkeen maalasin ensimmäisen kerroksen Betoluxilla ja sitten vielä toiseen ja osittain kolmeenkin kertaan.
Betolux Akva oli kyllä loistava valinta portaiden maalaamiseen miedon hajunsa ja nopean kuivumisaikansa ansiosta. Maalin kovettuminen lopulliseen kovuuteensa kestää pari viikkoa, joten siihen asti portaat saavat olla vähemmällä käytöllä.
Alimmille rappusille ajattelin leikata käytävämatosta palat mattoa suojaamaan niitä koirien kynsiltä.
Koko homma oli loppujen lopuksi tehty kolmessa työpäivässä ja ajoittain hankalat työasennot kyllä kaiken vaivan väärti.

Eteinen

Koulun maalauskokeilujen innoittamana maalasin eteisen seinän Tikkurilan Tunto hienolla, kahdella eri harmaan sävyllä. Alle tuli vaaleampaa Tuntoa, jota autotallista löytyi vajaa purkki ja päälimmäiseksi maaliksi halusin tumman, lähes mustan värin.
Alimmaisena olisi voinut käyttää yhtä hyvin vaikka ihan perustasoitetta. Ensimmäinen kerros maalia levitettiin siis lastalla seinään sikin sokin ja sen kuivuttua kunnolla, levitettiin toinen kerros kaapien paikoitellen vaaleampaa enemmän näkyviin.
"Maalausta" omaan makuuni. Oikeaa tapaa kun ei ole, vaan se mistä satut tykkäämään ratkaisee kaiken.
Seinästä tuli sopivan rouhea ja on kiva, että heti sisääntulossa on heti vähän "juttua". Ennen kun seinä oli tylsän vaalea ja mitäänsanomaton.
Sähkökaappien suojaksi tein vuosia sitten kankaasta "päälliset", mutta nyt kaappien ovet liitutaulumaalilla. Niihin voi vaikka kirjoittaa viikon tärkeimpiä menoja ylös.
Yläkertaan vievät portaat ottavat silmääni aika pahasti, ja niiden muutos valkoiseksi pääseekin alkamaan heti huomenna. Lupaan kirjoitella siitäkin projektista tänne blogiin. Hankalia työasentoja ja tiukkoja teippirajauksia ainakin on luvassa. Onneksi maalin kuitenkin pitäisi olla hyväksi havaittua.

Olohuoneessa

Olen potenut lievää kotitylsistymistä kun mikään kohta kodin sisustuksessa ei ole tuntunut mieleiseltä - tai on ollut ainakin jo niin nähtyä. Niin kuin joka vuosi, toi syksy tänäkin vuonna vähän intoa sisustamisen saralle myös kotona. Jotenkin on huomannut myös sellaisen klassisen Suutarin lapsilla ei ole kenkiä -tyyppisen ratkaisun hiipineen myös itselle. Sisustajaksi opiskelua on nyt takana yhdeksän kuukautta, ja kun päivisin on saanut toteuttaa itseään sillä saralla, on illat pyhitetty jollekin ihan muulle.
Nyt kuitenkin olohuoneen sisustus loksahteli paikoilleen yhtään yrittämättä. Ja kaikki vain sen ansiosta, että löysin hauskan kankaan, jota kyllä alkuun vähän epäilin, mutta josta ompelin kuitenkin verhot olohuoneeseen. Olohuoneen järjestys kääntyi ihan kokeilusta uudeksi ja saa sellaisena nyt toistaiseksi pysyäkin.

Uuden järjestyksen myötä myös videotykki muutti yläkerran leffahuoneesta alakertaan. Ja ihan vaan siksi, että fakta on, että me käytetään meidän yläkertaa ihan naurettavan vähän. Siellä käydään lähinnä vaan kuntosalilla ja satunnaisesti tekemässä töitä. Tykin käyttöaste siis nousi, vaikka meillä megavähän edelleenkään katsellaan mitään ohjelmia tai leffoja.

Blogihiljaisuuden aikana uppouduin vähän myös Instagramin maailmaan. Kuvapalvelun kautta some-sosiaalisuus tuntuukin itsestäni ehkä kaikkein luontevimmalta. Jos siis haluat seurata Niittykulmaa Instagramissa ( jonne varmasti päivittelen kuulumisia jatkossakin useammin kuin blogiin) niin minut löytää sieltä luonnollisesti nimellä niittykulma. Yritän myös alkaa etsiä tuttujen blogien tilejä sieltä, joten saa toki myös laittaa käyttäjänimiä tähän.

Kesämoodissa

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa. Olkoonkin sitten kolea ja sateinenkin, kysehän on loppupeleissä
 omasta asennoitumisesta. Mökillä voi kääntää lämmityksen päälle ja istua iltaa terassilla sadetakki päällä. Ja mikä oikeastaan on hauskempaa kuin kesäsateessa paljain jaloin juoksentelu?
Niistä parista hellepäivästä tuli kyllä nautittua ihan antaumuksella ja imettyä lämpöä talteen.
Reilut pari viikkoa on kyllä mennyt lomasta sellaista vauhtia, mutta niinhän se aina menee.  Kun loma on enemmän juhlaa kuin arkea, ei voi mennä pieleen.
Kuvissa kesäisiä välähdyksiä, ihan vain puhelimella napsaistuja - kesämoodissa kun ollaan.
Olkaahan tekin.

Eka kesäpäivä

Jei, meillä on yksi superonnellinen kesäloman viettäjä ja toinen samoilla fiiliksillä oleva, joka tosin vietti vain vapaapäivä, mutta silti. Ei olis vapaapäivä ja Veen loman aloitus parempaan päivään voinut osua. Eka lämmin päivä ja siitä otettiin kyllä kaikki ilo irti. Vesileikkejä lämpimässä paljussa, vesisotaa, rusketusraitoja, mansikoita, köllöttelyä pojan kanssa vieretysten auringossa, pihapelejä, jäätelöä. Oli ehkä eka päivä tänä vuonna kun oikeasti tuntui kesältä.

 

 

Nää ekat lämpimät on silläkin lailla jänniä, että silloin multa tippuu työhanskat maahan ja nauttimismoodi menee päälle. Sílloin näkee ja muistaa muutakin kuin pihan loputtoman työlistan. Tätä lisää.

 

 

Kotisalilla

Me hommattiin talvella kotikuntosalilaite ihan puhtaasti siitä syystä, että elämäntilanteeseen ei vaan saanut fiksusti mahdutettua treeniä ulkopuolisella salilla. Tai mun  mielestä kyllä aika on tosi huono tekosyy treenaamatta jättämiselle, koska sitä aikaa kyllä löytyy tasan niihin asioihin mihin vain haluaa. Kyse on vaan enemmänkin priorisoinnista. Ja koska meiltä sinne lähimmällekin salille on matkaa sen verran, että lähteminen voi olla kynnyskysymys, tuntui oma sali näppärän kokoisella monitoimilaitteella hyvältä vaihtoehdolta.
ja sitä se on kyllä ollutkin. Aluksi meinattiin duunata autotalliin nurkka laitteille lisälämmityksineen mutta päädyttiin kuitenkin onneksi sijoittamaan laite työhuoneen nurkkaan yläkertaan. Hyvä niin, sillä luulen, ettei autotalli olisi talven pakkasilla houkutellut niin hyvin kuin lämmin sisätila.

Peruslaitteena meillä on siis Weider pro 4500, joka mahdollistaa yli 25 harjoitteen tekemisen, Se on aika näppärä laite kokoonsa nähden ja tosi kaukana sellaisista huojuvista ja epävakaista laitteista, joita olen joskus testannut. Kun laitteen merkki oli selvinnyt meille, mies onnistui vielä löytämään sen Torista alle puoleen hintaan verrattuna uuteen.

Mikään mahtava sisustuselementtihän tuo laite ei ole, enkä sitä kyllä mihinkään olohuoneen nurkkaan tunkisi, mutta meillä se mahtui ja sulautui työhuoneeseen aika hyvin.
Ollaan siis oltu hurjan tyytyväisiä ja treenejäkin on tullut vedettyä ihan mukavalla tahdilla. Selvää on, että kotona treenaamisessa on omat mutkansa, kun muutakin tekemistä löytyisi aina. Mitään mistä ei selvittäisi ilman motivaatiota, ei ole ilmennyt, ja ollaan molemmat käytetty sitä varmasti jo yli hintansa verran.

Kauneus kateissa

Viime aikojen kiireissä on tullut mentyä aika pitkälti laput silmillä. Kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin, kotiin. Yrittänyt pitää kesästä rehevöityvää pihaa jotenkuten aisoissa, tehnyt pakolliset hommat ja vähän jo odottanut hetkeä, jolloin saisi vain olla. Tänään yhden koulun ohi ajaessa katselin hetken vähän ihmetellen sen tyhjää pihaa, kunnes tajusin, että joo, ne lasten koulut tosiaan ovat loppuneet ja ihan kohta eletään vuoden valoisinta viikkoa.

Kiireessä ja pienessä stressissä ei kaikkea ympärillään olevaa kaunistakaan huomaa. Tai minä en ainakaan huomaa siinä määrin, että pysähtyisin sitä ihan todella ihailemaan. Olen useampana iltana kulkenut pihalla kameran kanssa, mutta kuvat ovat jääneet kortille, enkä edes ole vilkaissut niitä.
Ja pakko se on todeta. Kannattaisi avata ne silmät kiireenkin keskellä, katsoa, haistella ja kuunnella. Suomen kesä on liian lyhyt tuhlattavaksi.