lauantai 27. huhtikuuta 2013
Hiirenkorva
Kyllä kai näitä voi jo hiirenkorviksi sanoa. Sade teki tehtävänsä ja iltapäivän lämpö ja aurinko pullauttivat lehdet piikikkään pensaan pulleista silmuista. Myös heinä on lähtenyt kasvuun aurinkoisilla seinuistoilla. Pihaa on kuopsuteltu melkein koko päivä ja ensimmäiset uudet kukkapenkki-ideat on heitetty ilmoille. Täytyy laittaa hiekkaa tilaukseen, sitä nimittäin tarvitaan pihamme tiiviin savimaan salaojitukseen.
Lenkkipolun varrelta löytyi myös aikaisin kukkiva Näsiä. Ihana väripilkku muuten vielä niin harmaassa ympäristössä.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Retrolasit
Jostain syystä vanhat lasit ovat alkaneet kiehtomaan ja niitä on kerääntynyt kaappeihin nyt kevään mittaan. Nämä viimeisimmät ostin kierrätyskeskuksesta muutamalla kymmenellä sentillä. En yhtään tiedä mitä aikaa nämä edustavat, mutta mielestäni kauniita.
Päätyvät ehkä mökille ihan juomalaseiksi, sillä ovat aika paksua lasia ja siten käteviä mökin hankaliin pesupaikkoihin. Ja voihan niihin poimia vaikka kesäkukkia.
Eivät varmastikaan ole Iittalaa tai Riihimäkeä, mutta kauniita vanhaa aikaa henkiviä käyttölaseja.
torstai 25. huhtikuuta 2013
Aurinkokylvyssä
Tänään kannoin pelargonit ensimmäistä kertaa ulkoilemaan aurinkoiselle terasille. Yöksi sitten sisään, mutta onhan siinä aika homma. Pääsivät nyt kunnolla aurinkokylpyyn. Aurinko paistaa jo niin korkealta, etteivät nuo saa ikkunan edessäkään suoraa auringonpaistetta kuin aivan aamuisin.
Tarkoitukseni oli kantaa ne kasvihuoneeseen asti päiväksi, mutta sitten iski laiskuus. Ensi viikoksi on luvassa jo hieman lämpimämpiä öitäkin, että josko nuo kohta saisi jättää kasvihuoneeseen yöksikin. Vesisaavi on jo lämpiämässä kasvihuoneessa. Viime keväänä sytytin jostain kuulemani ohjeen mukaan muutaman kynttilän yöksi palamaan kasvihuoneeseen. Hetken aikaa ne joutuvat kuitenkin vielä kärvistelemään sisällä.

tiistai 23. huhtikuuta 2013
Viinipulloteline
Jämälaudat on taas kaiveltu esille ja tällä kertaa niistä syntyi hylly viinipulloille. Oikeastaan tässä hyllyssä runkona on käytetty sahattua kuormalavaa ja hyllyn pohjaksi kiinnitettiin nauloilla vain laudanpätkä.
Tämä oli ensimmäinen kokeiluni kuormalavojen työstämisessä, mutta niiden hyödyntämisestä on takaraivossa monta ajatusta ja ideaa. Kuormalavoja kun on tähänkin pihaan kertynyt vuosien varrella.
Viinipulloteline sai ylleen harmaata ja valkoista maalia, ripauksen punaistakin, vähän tekstiä sekä loppusilaukseksi rouhean hionnan. Lopputulos on aika tumma ja rouhea, mutta mielestäni se istuu hyvin perusilmeeltään vaaleaan ja vähän maalaisromanttiseenkin keittiöömme. Muutenkin tykkään yhdistellä eri tyylejä ja tuoda niillä kontrastia sisustukseen.
Tämähän ei mikään oikeaoppinen tapa viinipullojen säilytykseen ole, muttei tässä olekaan tarkoitus säilyttää arvoviinejä.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Koti
Muutimme kotiimme reilut neljä vuotta sitten. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, heti. En uskonut, että talosta voi tuntea sen olevan heti koti, mutta niin vain kävi.
Kiinteistövälittäjän kysellessä meiltä miltä talo näyttää, vastasin heti, että kodilta. Mies supatti jälkikäteen, ettei sellaista saa sanoa välittäjälle ensimmäisellä katselukerralla. Mutta se oli totta.
Erotalon henki ei ehkä ollut kaikkein paras, mutta meiltä se on saanut paljon rakkautta. Ja on se huolenpitoakin vaatinut.
Kodin tuntuun vaikutti tietysti paljon se, että se oli paitsi pohjaltaan, myös materiaaleiltaan juuri meidänlaisemme. En olisi paremmin osannut itse valita. No, haaveilen kyllä lattian uusimisesta, mutta kolmen koiran taloudessa se saanee jäädä toistaiseksi, koska nykyisessäkään ei ole mitään vikaa. Paitsi ne kymmenet, ellei sadat, koirankynsien jäljet, mutta nehän ovat vain elämää.
Ja koska elämänpiiri laajenee taas lämmön tullen ulos, huomiokin kiinnitetään sinne. Vähän lisää terassia, rännien parantelua, puuhaa riittää kyllä. Ja rakkaus, se vain syvenee.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Ulkona. Kevät
Puiden latvoissa laulaa tuhat lintua ja silmut pullistelevat. Raparperin lehdet työntyvät esiin vielä osin kohmeisesta maasta ja vadelmanversot ovat venyneet pituutta jo useita senttejä. Krookukset kukkivat ja tulppaanit seuraavat pian perästä.
Ampiaiset ja perhoset ovat lähteneet liikkeelle todenteolla. Aurinkoisen päivän pihakierros oli antoisa lupaus kesästä.
Tänään on upotettu kädet multaan, haisteltu maata, annettu lapsen leikkiä lämpimässä vedessä kylpytynnyrissä ja nautiskeltu lämmöstä aurinkotuolissa.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Perjantai
Rauhallinen perjantai. Lasten leikkiä, koirien kuratassuja. Aurinko pilvessä koko päivän ja melkein näkee kun lumet haihtuvat sumuna taivaalle. Ulkoilu ei pakollisia lenkkejä lukuunottomatta houkuta, mutta viikonloppuna jatketaan katosten kasaamista terassille, toivottavasti auringonpaisteessa.
Huomenna vuorossa ovat paljon odotetut Kevätmessut ihanuuksineen ja houkutuksineen. Luvassa varmasti paljon ideoita ja mielikuvituksen lentoa.
Pari viikkoa sitten leikatut ja veteen nostetut omenanoksat päättivät tänään alkaa kukkimaan ja lohenpunaiset pelargonit ovat täydessä kukassa.
torstai 11. huhtikuuta 2013
Hylly pikkuautoille
Löysin mökkireissulla kirpparilta pienen lokerikon. En oikein tiedä mihin tarkoitukseen tätä joskus on käytetty, muoto kielii ehkä hieman ruokailuvälinelaatikosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)