perjantai 28. helmikuuta 2014

Pojat



Pienissä pojissa on jotakin käsittämätöntä energiaa. Sellaista mikä pistää juoksemaan, kiipeilemään, hyppimään, pomppimaan, loikkimaan, temppuilemaan, kisailemaan ja kokeilemaan rajojaan. Kaatumaan, nousemaan ylös ja yrittämään uudestaan.
4-vuotias alkaa olla motorisesti jo aika taitava, eivätkä mamman olohuoneeseen tekemät temppuradat riitä tyydyttämään temppuilun tarvetta kokonaan.
Aloitimme järvenpääläisen Motoriikka- ja Taitoliikuntakeskus Spurtin temppujumpassa V:n ollessa muistaakseni puolitoistavuotias. Sen jälkeen siellä on käyty säännöllisesti, niin että vain pari syyskautta taisi jäädä välistä. Spurtissa uskotaan lasten liikunnassa vahvasti innostamiseen ja innostumiseen.  Siinä on onnistuttu ja sieltä taitaa meidän pojan liikkumisen ilo olla aika pitkälti lähtöisin. Tilavat temppusalit ja monipuoliset välineet mahdollistavat koko kehon hallinnan opettelua. Motoriikkahan on asia, jota harjoittelemalla taataan mahdollisuudet harrastaa lajia kuin lajia.






















Kotikutoisia temppuratoja meillä tehdään vieläkin, vaikka V parissa jumpassa käykin. Kipinä liikkumiseen on syttynyt. Nyt ongelmana taitaakin vain olla valita ne kaikkein mieluisimmat lajit harrastukseksi. Kaikkea kun ei pieni ihminen ehdi kerralla harrastaa.



keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Makuuhuoneen muutos



Tein makuuhuoneeseen muutoksen pienillä jutuilla, mutta koko huoneen tunnelma muuttui kertaheitolla särmikkäämmäksi.
Suurimman muutoksen teki vanhan sängyn pois ottaminen. Romanttinen metallisänky oli kaunis ja hyvä, mutta sen romanttinen ilme ei vaan enää mielyttänyt. Nyt mennään taas pelkillä runkopatjoilla ja voi miten avaraksi huone tuli. Makuuhuoneen vanhaa ilmettä voi käydä katsomassa täällä.
Sängyn päälle värjäsin vanhan vaaleanpunaisen päiväpeiton Dylonin pesukonevärillä, joka olikin tosi kätevä ja edullinen tapa saada uutta ilmettä tekstiileihin. Kaikenlaisia vanhoja tekstiilejä kun on kertynyt kaappeihin, niin värjäämällä ne saa helposti sisustukseen sopiviksi.




Sänkyä vaihtamalla tuli myös sängyn taustaseinämä ihan erilailla näkyviin. Seinämään kiinnitettiin Ikean Hektar-valaisimet ja maalasin siihen vielä sabluunalla meille molemmille omat puolet. Seinämän päälle tulee henkilökohtaisia kuvia meistä, mutta niitä en halunnut kuvata tänne.
Yksi seinä on tyhjänä ja mietin vielä saako se tyhjäksi jäädäkin vai kiinnitänkö sille hyllyn, joka oli ennen sängyn päällä.
Pieniä muutoksia, mutta iso ero.



tiistai 25. helmikuuta 2014

Kun luopuu jostain...

...saa jotain uutta tilalle.
Olen aina allekirjoittanut tämän väitteen täysin. Se on pitänyt elämässä paikkansa.
Nyt täällä ollaan raivaamassa tilaa uudelle vähän konkreettisemmin. Kirpparille kasa tavaraa ja huonekaluja myyntiin. Luopumisen tuskasta ei ole tietoakaan, vaikka yleensä luonteeseeni on sopinut hamstraaminen.
Valtaisan nurkkien järjestelyn tuloksena kirpparikasa kasvaa ja todennäköisesti parikaan viikkoa ei riitä niiden myymiseen.

Mutta, kun luopuu jostain, saa jotain uutta tilalle.




maanantai 24. helmikuuta 2014

Kevätkö?



Jos viime viikolla ei ulos katsoessaan oikein tienyt onko syksy vai kevät, niin nyt kyllä tietää. Kuiva asfaltti, visertävät linnut, lumen alta paljastuva nurmikko ja aurinko kyllä kertovat mistä on kyse. Mittarissa plus viisi astetta ja mahtava flow.
Vaikka olisinkin toivonnut vähän pidempää talvea ja lunta lumileikkeihin, niin myönnettävä se on, onhan tämä keväinen sää aika ihanaa.


Viikonloppu vietettiin meillä aika pitkälti remppatohinoissa. Makuuhuoneen uusi ilme valmistuu ja lisäksi yläkerran sinisen hirvityshuoneen remontti aloitettu pohjatöillä. Koneessa pyörii juuri värjäyksessä päiväpeitto, joka toivottavasti luo makuuhuoneeseen halutunlaisen silauksen. Siitä enemmän kuvia luvassa lähipäivinä.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Jälleennäkeminen



Eilen koettiin lämmin jälleennäkeminen, kun käytiin kyläilemässä lapsuudenystäväni mummon luona. Tämä mummopa ei ollut muuttunut yhtään, vaikka viime näkemisestä on kulunut helpostikin yli kuusi vuotta. Käynnin varsinainen syy, lipasto, odottaa autotallissa uutta maalipintaa. Ensin pitäisi päättää väri.
Lipaston lisäksi meillä lähti mukaan kahdet kauniit villasukat ja ihana myssy, joka on aivan minun näköiseni. Kiitos vielä kovasti :)


Tässä arkeen palaamisyritysten keskellä sormeni syyhyävät kovasti remppapuuhiin. Nyt maalipensselin alle laitetaan yläkerran vierashuone, jonka vaaleansiniset tapetit saavat lähteä ja huonetta yritetään tehdä monikäyttöisemmäksi. Vierahuoneena se saa palvella vieläkin, mutta lisäksi huoneeseen on tarkoitus tehdä kotiteatteri ja leikkinurkkaus pojalle. Lisäksi kalusteet laitetaan aikalailla uusiksi.
Tämä projekti ei varmaan hetkessä valmistu. Aluksi pitäisi keksiä minne nykyiset kalusteet saadaan, jotta päästään seiniin kunnolla käsiksi.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Aktiiviloma



Meidän Rukan reissu muotoutui lopulta urheiluntäytteiseksi aktiivilomaksi, kun rinteet kutsuivat niin kovasti meitä kaikkia. Rinteissä olimme joka päivä kahteen kertaan ensin aamupäivällä ja toisen kerran iltapäivästä Veen päiväunien ja pienen huoltotauon jälkeen. Laskukilometrejä kertyi kuudelta päivältä SportsTrackerilla tehdyn laskelman mukaan reilut 130 kilometriä. Aika määrä 4-vuotiaalle, joka tosin olisi vielä halunnut jäädä laskulomalle.
Vaikka Ruka ei läänin rajojen mukaan Lappia olekaan, eivät rinteet ja maisemat hävinneet ollenkaan niille "oikeille" Lapin hiihtokeskuksille, Ylläkselle ja Leville, joissa olemme käyneet.
Rinteitä, tykkylumisia puita ja vaaramaisemia riitti - ja mikä parasta, tilaa rinteissä oli meille varaslähdön hiihtolomaan ottaneille runsaasti.





Meitä suosi loistavat laskukelit ja rinteet olivatkin mahtikunnossa. Ja vaikka aurinkoa ei näkynytkään niin eipä ollut kovaa pakkastakaan. Kierrettiin yhdessä Veen kanssa kaikki Rukan rinteet ja poika kehittyi laskettelussa hurjasti. Oltiin aivan fiiliksissä, että pystyttiin kaikki nauttimaan laskettelusta yhdessä, eikä mustiakaan rinteitä tarvinnut karttaa sen takia, että olisi tarvinnut pelätä miten poika niistä selviytyy. Hienosti V osasi sovittaa vauhdin rinteen jyrkkyyteen. Pahimmat paikat V meni auraten, mutta muuten oikeaoppiset kanttikäännökset olivat hyvin hanskassa. Huomaan laskettelun kehittävän aktiivisen pojan kehonhallintaa tosi monipuolisesti - ja siitähän on tietysti hyötyä lajissa kuin lajissa.
V sai reissussa myös sauvat ekaa kertaa rinteeseen ja niistä olikin pojalle hyvin apua loivissa kohdissa, kun vauhtia sai itse pukattua lisää. Pojan suosikkirinteeksi muodostui crossrata, jossa tosin vauhtia ei tarvinnut sauvoilla lisäillä.
Olimme tosi tyytyväisiä Rukan rinteisiin ja erityisen hauskaa oli, että rinteiden varrelle oli tehty nuotiopaikkoja, joissa pidettiinkin taukoja paistaen makkaraa, lämmittäen leipiä ja juoden kaakaota. Ja löytyipä yhden rinteen vierestä poroaitauskin.
Kylpyläkäynnit ja kävelyretket jäivät meiltä nyt väliin, koska totesimme, että niitä voimme tehdä kotonakin ja päätimme ottaa laskettelusta kaiken ilon irti. Ja hyvä niin, sillä täällä kotonahan on ihan täysi kevät päällä. Saa nähdä jäikö Rukan laskut kauden viimeisiksi.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Lauma




Meillä  on neljä koiraa. Se on älytön määrä karvaa karvanlähtöaikana ja kilokaupalla hiekkaa lattioilla kurakelillä. Se on myös hännänheilutuksia, märkiä pusuja ja ihmisen parhaan ystävän lojaaliutta. Mutta ennenkaikkea se on iloa seurata koirien keskinäisiä puuhia ja suhteita. Kykyä oppia joka päivä jotakin uutta ystävistään ja itsestään.
Meillä on neljä koiraa yksinkertaisesti siitä syystä, että koira on laumaeläin ja kokemuksen perusteella uskaltaisin väittää niiden todella olevan onnellisimmillaan saadessaan leikkiä kaverin kanssa kun leikittää ja käpertyä toiseen viereen nukkumaan kun väsyttää.




Ensimmäisen koirani, Cavalier kingcharlesinspanieli Ruun hankin reilut kahdeksan vuotta sitten. Vajaata vuotta aiemmin mieheni oli hankkinut Airedalenterrieri Kasperin. Kun me mieheni kanssa tapasimme, olivat molemmat koirat hyvin nuoria ja niistä tuli nopeasti hyvät ystävät.
Pitkän harkinnan jälkeen päätimme puolitoista vuotta sitten ottaa uuden koiran. Roduksi valikoitui Englanninspringerspanieli, jossa uskoimme yhdistyvän haluamamme luonteenpiirteet energisyys, mutta toisaalta kyky ottaa myös rauhallisesti. Rotu oli hyvä valinta. Niin hyvä, että viime kesänä meille tuli toinen samanrotuinen koira. Samalta hyvältä kasvattajalta. Lukesta ja Dakosta tuli heti erottamattomat, toistensa parhaat ystävät ja kivoimmat nahistelukaverit.



Viime kesänä aidattu reilun 6 000 neliön piha mahdollistaa tämänkokoisen lauman pitämisen. Lauma on nyt täysi ja balansissa. Lauman vanhukset saavat viettää ansaitsemiaan eläkepäiviä sohvalla maaten ja pihaa vartioiden, nuorukaiset taas telmiä yhdessä sydämensä kyllyydestä. Elää täyttä koiranelämää.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Sängyssä



Ihminen viettää kolmasosan elämästään vuoteesta. Ajatelkaa, kolmasosan. Ja minusta tuntuu, että enenevässä määrin.
Olen aina rakastanut nukkumista, varsinkin aamuisin. Nuorena baari-illan jälkeiset univelat kuittasi nukkumalla aamulla pitkään. Nykyään pitkään valvomisesta toipuessa menee pari päivää. Ja olen sentään vasta 30. Rankinta pienen lapsenkin kanssa oli mielestäni valvominen. Kun nukun, haluan vain nukkua. Ja yleensä nukunkin. Pienet inahdukset ja äänet eivät minua herätä. Ja jos mieheltä kysytään niin eivät vähän isommatkaan. Onneni onkin ihana mies, joka nousee yöllä, jos on noustava. Onneksi useimmiten ei ole.
4-vuotias löytää itse tiensä meidän väliin jos maailma pelottaa. Ja aika usein sieltä sängystä löytyy aamulla myös vähintään kaksi koiraa.
Nukumme normaalileveässä parisängyssä, mutta ilmoille on joskus niska kankeana herätessä heitelty ajatuksia koko huoneen vuoraamisesta patjoilla. Välillä huvitamme itseämme muistellessa suhteemme alkuaikoja, jolloin nukuimme miehen kanssa 90 senttisessä sängyssä. Ei tehnyt tiukkaakaan. Silloin meitä oli sängyssä vain kaksi - ja spanieli.




sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mun elämä


Olen tässä viime aikoina miettinyt blogiani. Tätä paikkaa, jossa olen kohta vuoden viettänyt aika paljon
aikaa, tutustunut uusiin ihmisiin ja tuntuu, että saanut ihan ystäviäkin. Hassua, koska todennäköisesti en koskaan tule tapaamaan heitä livenä.
Olen käyttänyt blogia keinona harrastaa valokuvausta, kertoa sukulaisille reaaliajassa mitä puuhaamme, tallettaa valokuvia (albumit odottavat edelleen tyhjinä) ja ylläpitää kirjoitustaitoa.
Perustin blogini keväällä, sormien syyhytessä jo multaan ja pihasuunnitelmien muhiessa mielessä. Se tulee varmaan pysymään blogini yhtenä kantavana voimana, mutta aika paljon muutakin tänne on mahtunut.
Blogini on sillisalaatti perheemme elämää. Maalla asumista, lapsiperheen arkea, sisustamista, koirankarvoja, kaikkea kaunista - ja sitä multaa. Vähän matkustelua, pikkuisen vaatteita, lisääntyvässä määrin liikunta ja myös jotakin naisellista hömppää. Sitä se on, mun elämä.
Kiitos, että olet mukana.