tiistai 29. huhtikuuta 2014

Eteinen





Eteinen sai viime silauksensa kun löysin sinne H&M Homelta kivat pirteät tyynynpäälliset. Aika vaaleilla ja hempeillä sövyillä mennään, mutta tuntuu hyvältä nyt kesän kynnyksellä. Vitsit, että olen iloinen kun H&M avasi uuden Home-myymälän itselleni helppoon paikkaan. Nyt ostoksille pääsee kätevästi ja tulee varmasti käytyäkin usein. Tykkään kovasti heidän mallistostaan, vaikka nyt ei mukaan muuta tarttunutkaan.
Ajatukset alkavat muutenkin olemaan enemmän jo ulkotiloissa.





Eteinen sai kuitenkin nyt muutoksen kun siitä poistettiin jätitmäinen vaatekaappi, joka tuntui tukkivan koko pienen eteisen. Kaappi siirrettiin seinän taakse viereiseen työhuoneeseen, ja sopii sinne vaihteeksi ihan kivasti. Eteiseen ostettiin Ikeasta penkit, joiden alla on mukavasti säilytystilaa kengille, hatuille ja huiveille. Takit, jotka eivät ole jokapäiväisessä käytössä, haetaan edelleen ison kaapin syövereistä nurkan takaa. Tuntuu toimivan mukavasti. Ja minä sain eteiseen kaipaamani avaruutta ja viihtyisyyttä.
Yläkertaan vievät koiran pureskelemat ja muutenkin kuluneet rappuset tullaan maalaamaan, mutta se homma saa varmastikin suosiolla jäädä ainakin loppukesään.





23 kommenttia:

  1. On kyllä hyvä väri tyynyissä - Todella kiva tuo eteisen kokonaisuus, uutta, vanhaa ja itsetehtyä - ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä on sekaisin kyllä kaikkea mahdollista. Mutta niin sitä kai asujiensa näköinen koti syntyykin :)

      Poista
  2. Ihanat ja pirteät värit, todella kaunis eteinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Väriä tuli kyllä vaatteistakin kivasti tilaan. Ja nehän vaihtuu käytön mukaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Tuota hametta tulen varmasti hehkuttamana täällä vielä moneen kertaan :)

      Poista
  4. Tosi ihanan kesäiset nuo turkoosit jutut tuolla! <3

    VastaaPoista
  5. Turkoosi on yks mun lemppareista. Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Löydän turkoosin uudelleen melkein joka kevät.

      Poista
  6. Hemppisvärit valtaavat meidänkin kotia. Ihana muuten tuo hame! <3

    VastaaPoista
  7. Meillä myös poistettiin eteisestä iso kaappi ja laitettiin avoratkaisu tilalle. Yllättävän hyvin toimii, vaikka pelkäsin kaaosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toimii. Tää muutos avarsi kyllä niin paljon.

      Poista
  8. Ihanan valoisaa! Ja tuo vaalea turkoosi tuo tosi paljon raikkautta :)

    VastaaPoista
  9. Taas kerran wau! Ootko muuten ite tehny ton naulakon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo naulakko on tehty vanhasta pinnastaan poltetusta laudasta ja siihen vaan takorautakoukut. Toimii musta aika hyvin.

      Poista
  10. Jestas miten kivan näköistä!! Pidän erityisesti noista tyynyistä ja tuosta betoniämmästä ikkunanpokassa.

    VastaaPoista
  11. Näyttää tosi kauniilta! Ihanat värit teidän eteisessä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.