Pienet tähdet oksan koristukseksi syntyivät helposti foliovuoasta piparkakkumuotin avulla leikkaamalla ja sukkapuikolla koristelemalla. Näihin koristeluihin osallistui koko perhe ja lopputulos on mukavasti kotikutoinen. Ohjeen näihin superhelppoihin koristeisiin nappasin jostakin blogista, mutta kun en vaan taas löytänyt kyseistä postausta tähän hätään.
Kiva vinkki kuitenkin vaikka lasten kanssa askarteluihin.
Olen kokeillut nyt pari kertaa betonikynttilöiden valamista ja homma alkaa pikkuhiljaa hahmottua
Tänään sain vihdoinkin käytyä oman kylän sisustuskaupassa, ihanassa Bedmilissä, jolta löytyy myymälä Sipoon lisäksi myös Keravalta. Voi mitä ihanuuksia talo olikaan täynnä. Sinisen talon emäntä on tehnyt hienoa ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta työtä palauttaessaan vanhaa taloa entiseen loistoonsa. Tänne on poikettava uudelleen. Tällä kertaa valikoimista pääsi mukaan pari koukkua odottamaan naulakkoinspiraatiota ja pieni peltitaulu, joka pääsi heti keittiöön.
Nyt meillä vietetään rauhallista lauantai-iltaa herkkujen parissa. Sitä samaan toivon teille muillekin.
Voi, kun tulikin nättejä folio tähtiä, pitääkin kokeilla!
VastaaPoistaJa ne petonikynttilät ja muut jutut, mitkä olit tehnyt, olivat myös tosi ihania!
me ollaan vietetty lapsenlapsen ja lapsemme ja hänen avomiehensä kanssa peli-iltaa. Tulivat jo isää ja pappaa onnittelemaan.
Huomenna tulee sitten vanhin poikani, mutta keskimmäinen tuleekin sitten vasta ensi viikonlopulla isäänsä onnitteleen, nyt hänellä oli työjuttuja esteenä.
Mutta hyvää laiantai-iltamyöhäistä ja huomista isänpäivää!
Ihanaa kun saa rakkaimmat lähelleen, parhaita hetkiä. Ja foliotähtiä kannattaa ehdottomasti kokeilla, ovat niin helppoja.
PoistaOnpa kauniit tähdet ja tuikkukipot. Tuollaisia askarteluja voisi itsekin koittaa. :)
VastaaPoistaKiitti. Foliot käyttöön vaan. Näihinhän voi taiteilla vaikka mitä kuvia.
PoistaOi mitä tuikkukippoja! Tuo on ollut miulla to do-listalla pitkään. Jokohan kohta sais kokeiltua...
VastaaPoistaJa oikeasti IHAN kaikki pitäis aina säästää askarteluihin. Foliokoristeet ovat yksinkertaisia - mutta kauniita.
Kiitos. Munkin piti tehdä jo kesällä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Teinkin taas tänään uuden satsin, josko tekniikkakin vähän hioutuisi :)
Poista