torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesäkuntoon



Talvella aloitin salilla treenamisen monen vuoden jälkeen saadakseni paremman olon, jaksaakseni paremmin ja saadakseni helpotusta hartiavaivoihin. Nyt kun kesä on pyörähtänyt käyntiin, lienee aika kurkata, että löytyikö sieltä salilta sitä hyvää fiilistä. Ja löytyihän sitä. Treenin aloituksesta voi lukea täältä ja väliaikakuulumisia täältä.
Kevään akviisena jaksona treenasin hyvinkin viisi kertaa viikossa salilla ja lisäksi lenkit koirien kanssa päälle. Mutta nyt kun Suomen sää on näyttänyt kauniit puolensa, olen käynyt salilla kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja muina päivinä vaihtanut hauistreenit kastelukannujen kantamiseen pihalla. Hyvästä treenistä käy muuten myös sekin.


Toukukuussa vedin ruokavalion tiukemmalla ja sillä sain treenin tulokset paremmin näkyville.
Mitään varsinaisia tavoitteita en itselleni asettanut, mutta kieltämättä on ollut mukava huomata käsivarresta löytyneen useampia lihaksia, reisien saaneen muotoa ja vatsasta löytyneen jotakin vatsalihasten tapaisia. Kaikkein parasta treenissä on ollut salilla painojen lisääminen. Kun yhtenä päivänä niin raskailta tuntuneet painot jaksaakin eräänä päivänä tehdä kevyesti ja vielä muutaman kerran päälle. Se on se, mikä minua on motivoinut ja saanut jatkamaan.
Ei tässä missään huippukunnossa olla, mutta reilusti paremmassa kuin aloittaessa. Ja taisi se kroppakin muistaa tehneensä tätä joskus aiemminkin.
Ja ne tietokeella istumisesta johtuvat hartiakivut. Ne ovat vähentyneet selvästi.
Joten, tyytyväisenä kesään. Salilla aion käydä silloin kuin huvittaa ja syödä jätskiä silloin kun siltä tuntuu. Luulen, että niin syntyy hyvä kesä.
Ja nämä kuvat eivät liity asiaan mitenkään muuten kuin että siinä olen minä. Huonoine ja hyvine puolineni. Tänä kesänä taidan keskittyä enemmän niihin hyviin.
Ja huomenna taidan haluta kesän ensimmäiset torijätskit.

6 kommenttia:

  1. Yes, hyvä sinä! Hyvältä näyttää (ja tiedän, että myös tuntuu)!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Makee rusketus ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä sinä :) on kannattanut rehkiä salilla.

    VastaaPoista
  4. Näytät hyvältä! Ei yhtään ylimääräistä missään. Ja kaunis rusketus jo alkukesästä!

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu! Todella hyvältä näyttää:)!!! Pitäisi itsekin kuntoilla enemmän!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.