keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Uskallus





Olen kai aina ollut aika nopeasti nollasta sataan kiihtyvä. Pari päivää sitten se kulminoitui päivällä saamaani ajatukseen mustasta seinästä. Illalla oltiin jo maalikaupassa ja vielä saman päivän puolella uusi liitutauluseinä komeili olohuoneessa. En ollut nähnyt seinää vielä luonnonvalossa, kun olin jo hakemassa uutta valaisinta.
Vähän musta seinä etukäteen hirvitti, mutta kun olin vetänyt ensimmäiset pensselinvedot, oli varma, että päätös oli hyvä. Valoa seinä kyllä imee ja jotenkin kummasti tuntuu kuin seinä olisi siirtynyt metrin verran olohuoneeseen päin, mutta kyllä, pidän siitä. Tila on suht iso ja suurista ikkunoista tulee valoa kun sitä vain on saatavilla. Kuten tänään. Auringonvalossa se näyttää, no, siltä kuin se olisi siinä aina ollutkin. Ja hyväähän maalipinnassa on se, että sen saa aina piiloon uuden maalin alle. Tämä musta vaatinee vain jonkun kerroksen enemmän maalia.



Sisustusasioissa en yleensäkään jää kovin pitkäksi aikaa miettimään. Kun idea on tullut, on mielessäni yleensä aika selvä visio. Onneksi mies luottaa, eikä tämäkään seinä saanut aikaan edes nikotteluja, joita kyllä vähän odottelin. Samalla vaihdoin mustan seinän vastapäätä oleviin tauluihin mustat kehykset. Sohvalle kaavailen jotain vaaleita eläinaiheisia tyynyjä vähän pehmentämään tilaa.
Testailin seinään jo joulupuun piirtämistä ja siitä tulikin mielestäni aika veikeä, kaikessa kotikutoisuudessaan. Idea on suoraan Pinterestistä, johon olen koukuttumassa hyvää vauhtia. Joulupuu sai kuitenkin väistyä vielä vähäksi aikaa odottelemaan vaikka pikkujouluja. Nyt meillä pääsevät niin pienet kuin isotkin taiteilemaan. Tälle seinälle saa piirtää - ihan luvan kanssa.
Kuvan minusta on muuten ottanut neljävuotias poikamme. Aika näppärä valokuvaajan alku sanoisin.




24 kommenttia:

  1. WAUTSI, mikä seinä!! Sopii kyllä tilaan tosi hyvin. Ja tuo joulupuu on vaan niin hellyttävä. Ei sinulle sitten tosiaankaan kauaa nokka tuon idean kanssa tuhissu. Olispa meilläkin joskus noin nopeita toteutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli nyt kyllä supernopea toteutus meidänkin mittapuulla. Joulupuu tulee uudelleen sitten ensi kuussa.

      Poista
  2. Todella upea seinä! Hyvä, että uskaltaa ja eihän mikään niin lopullista ole. Sitten kun kyllästyttää niin tosiaan uutta maalia vaan päälle!
    Itsellä olohuoneeseen löytyi niin ihana harmaan sävy, että se saa olla siinä kauan. Vai saako… =)
    Hieno olkkari!

    -miessisustaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo näinhän se on, että uutta maalia sitten päälle vaan kun kyllästyttää. Maali on siitä niin paljon helpompi kuin tapetti. Olen kyllä tyytyväinen, että uskalsin :)

      Poista
  3. KYLLÄ! Hieno & toimii =)
    Vähän itseä nyt harmittaa, kun ei tällä hetkellä ole missään liitutauluseinää... Olisi kiva piirustella ;) Veikkaanpa, että semmoinen kyllä saattaa jossain vaiheessa tulla, kun tuo juniori tuosta kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Mullakin sormet syyhyää, vaikken todellakaan mikään taiteilija ole, niinkuin tuosta puusta huomaa ;)

      Poista
  4. Tykkään ja paljon! Ei ole yhtään liian synkkä, sopii tilaan täydellisesti. Harmaa sohva ja lämmin puulattia pehmentää kivasti. Hauska kuulla, että muutkin touhottaa samalla tohinalla kuin allekirjoittanut. Ideasta ei pääse yli ennen kuin maali tms. on seinässä.. Muuten edessä on unettomat yöt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kattelin kuvista, että tuo puulattia pomppaa kyllä taas esille. Mutta ehkä se tosiaan on hyvä nyt näissä väreissä, että lattia on lämpimän sävyinen. Jaa juu, yöunet menis kyllä jos joutuis kauan odottelemaan :)

      Poista
  5. Tosi hieno tuli! Musta toimii seinissä yllättävän hyvin, jotenkin antaa kivaa tunnelmaa ja syvyyttä huoneeseen. Tekisi mieleni kokeilla seuraavaksi myös sitä islantilaista kalkkimaalia. Hmm, mihinköhän seinään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särmää tuli kyllä kertaheitolla lisää. Kalkkimaalia minäkin olen ihastellut, olin jo tilaamassakin, mutta oikea sävy olikin sitten loppu. Ne näyttää kyllä tosi hienoilta.

      Poista
  6. Tosi hyvännäköinen. Meillä on kans yksi musta seinä, tosin ei liitutaulumaalia vaan ihan tavallista. Omasta mielestäni kyseinen huone on kodin onnistunein huone, juuri tuon mustan seinän takia. Isäntä yritti panna ensin vastaan, mutta onneksi pidin pääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kannatti pitää oma pää :) Ajatus voi usein tuntua hurjalta, mutta lopputulos yllättää.

      Poista
  7. Ihana blogi sinulla, täytyy jäädä lukijaksi :)

    Minkäsävyinen sinulla on tuo ektorpin päällinen ? Se näyttää tosi kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, kiva että tykkäät. Sohvan päällinen on Svanby harmaa.

      Poista
  8. Mainio seinä, tosi kaunis! Aivan ihana muuten myös tuo sohvapöytäpenkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Tuon penkin on vaarini tehnyt. Se on mun aarre :)

      Poista
  9. Ihana blogi täällä, vastavierailulle vihdoin ennätin :) Tosi mageen näkönen seinä ai että! JA moikkis vain kiva "nähdä" sun kasvot blogin takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että tulit käymään :)

      Poista
  10. Rohkea nainen! Kannatti tarttua tuumasta toimeen, lopputulos on hieno!
    eikä varise neulaset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varise neulaset ei. Toi liitutauluseinä on siitä kiva, että voi aina muuttaa huoneen fiilistä helposti.

      Poista
  11. Kyllä kannatti olla rohkea nainen!
    Kivan näköinen tulikin ja voi muuttaa aina mielensä mukaan kuvioita seinälle, hieno idea!

    VastaaPoista
  12. Hyvältä näyttää! Mä voisin ottaa vaikka harmaan liitutauluseinän. :) En vaan tiedä, onks sellasta maalia ees olemassa...

    VastaaPoista
  13. Komia seinä! :-) Tuollainen olis mukava omassakin kodissa, aina kun koittais tylsä hetki voi alkaa piirustella seinälle. ;-) Harmi vaan ettei kaupungin vuokratalossa voi toteutella omia sisustusideoitaan muuten kun huonekalujen yms. muodossa. Aikasemmin kun asuttiin mun ukin omistamassa kämpässä, mulla oli omassa huoneessa yks seinä punanen ja muut keltasia ja tykkäsin siitä ihan hirveesti. :-) Nyt pitää tyytyä valkosiin seiniin.

    VastaaPoista
  14. Onneksi uskalsit!! Näyttää tosi hyvälle. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.