Olohuoneessa

Olen potenut lievää kotitylsistymistä kun mikään kohta kodin sisustuksessa ei ole tuntunut mieleiseltä - tai on ollut ainakin jo niin nähtyä. Niin kuin joka vuosi, toi syksy tänäkin vuonna vähän intoa sisustamisen saralle myös kotona. Jotenkin on huomannut myös sellaisen klassisen Suutarin lapsilla ei ole kenkiä -tyyppisen ratkaisun hiipineen myös itselle. Sisustajaksi opiskelua on nyt takana yhdeksän kuukautta, ja kun päivisin on saanut toteuttaa itseään sillä saralla, on illat pyhitetty jollekin ihan muulle.
Nyt kuitenkin olohuoneen sisustus loksahteli paikoilleen yhtään yrittämättä. Ja kaikki vain sen ansiosta, että löysin hauskan kankaan, jota kyllä alkuun vähän epäilin, mutta josta ompelin kuitenkin verhot olohuoneeseen. Olohuoneen järjestys kääntyi ihan kokeilusta uudeksi ja saa sellaisena nyt toistaiseksi pysyäkin.

Uuden järjestyksen myötä myös videotykki muutti yläkerran leffahuoneesta alakertaan. Ja ihan vaan siksi, että fakta on, että me käytetään meidän yläkertaa ihan naurettavan vähän. Siellä käydään lähinnä vaan kuntosalilla ja satunnaisesti tekemässä töitä. Tykin käyttöaste siis nousi, vaikka meillä megavähän edelleenkään katsellaan mitään ohjelmia tai leffoja.

Blogihiljaisuuden aikana uppouduin vähän myös Instagramin maailmaan. Kuvapalvelun kautta some-sosiaalisuus tuntuukin itsestäni ehkä kaikkein luontevimmalta. Jos siis haluat seurata Niittykulmaa Instagramissa ( jonne varmasti päivittelen kuulumisia jatkossakin useammin kuin blogiin) niin minut löytää sieltä luonnollisesti nimellä niittykulma. Yritän myös alkaa etsiä tuttujen blogien tilejä sieltä, joten saa toki myös laittaa käyttäjänimiä tähän.

Valoa

 

Viime päivien valo. Lupaus kesästä, lämmöstä ja kiirettömistä iltapäivistä. Valo tulvii sisään kirkkaana ja kuulaana, saa kaipaamaan väriä ja avaruutta, uutta kasvua ja tuoretta tuoksua.

 

Talvikoti

Pari viime viikkoa on menneet vähän ikävissä merkeissä ja koska tämä ei ole valitusblogi, olen katsonut parhaaksi pysytellä kokonaan poissa. Asiat loksahtelevat nyt kuitenkin pikkuhiljaa kohdilleen ja joulukin alkaa olemaan mielessä jo ihan kunnolla.
Olen laitellut kotia pikkuhiljaa talvisempaan tunnelmaan ja taitaa täällä kyllä olla aistittavissa jo ihan joulun läheisyyskin. Kynttilöitä, valoja ikkunoissa, pehmoista ja vähän vaaleaa. Ja kyllä Vee sujautti olohuoneeseen jo yhden meitä tarkkailevan tontunkin.

Nuo viime vuonna hankkimani porotyynyt jaksavat hymyilyttää itseäni aina vaan. Tuovat iloa ja ihan selvää talvista fiilistä. Vieläkin pehmoisempi tunnelma mielessä, kaivoin varaston perältä sinne hautaamani paksun karvalankamaton. Ehkä vähän aikansa elänyt matto, mutta tuntuuhan se aika kivalta jalkojen alla, vaikkakin saisi olla myös rutkasti suurempi.
Olohuoneeseen on päässyt myös uusi aarre. Miehen roskalavalta bongaama kaapelikela, jonka maalasin valkoiseksi, ja joka pääsi nyt ainakin joulunajaksi sisään. Sen alle löysin kirpputorilta kahdella(!) eurolla kudotun mustan maton. Että kyllä on taas rojun kerääjä täällä onnellinen.

Hauskaa perjantaita!

Värjätyt verhot

Alkukesän sateisena iltana kokeilin värjätä olohuoneeseen verhot. Verhoiksi valikoituivat ohuet valkoiset verhot, jotka on ommeltu Ikean lakanoista. Ne olivat kivan keveät kesäverhot ja kokeilin niihin keltaista pesukoneväriä ajatuksena painaa niihin myös jotakin kuvioita. Kuvioiden painaminen jäi, mutta pienen totuttelun jälkeen keltaiset verhot olivat graafisen maton lisäksi juuri se piristysruiske jota olohuoneeseen kaipasin.
Pienten värjäyskokeilujen jälkeen olen nyt hyvin vakuuttunut noista pesukoneväreistä. Ovat tosi helppoja, siistejä ja jälki on ollut hyvää. Näillä eväillä muutoksia tullaan siis meillä tekemään varmasti myös jatkossa.

Vahingossa muodikas

Keltainen tuli meille kuin varkain viime kesänä - poikani halusta. Pohtiessani minkä väriseksi maalaisin kulahtaneen Tripp Trapp- tuolin, pojan vastaus oli selvä. Auringonkeltaiseksi. Ja niin siitä tuli auringonkeltainen. Ja sen jälkeen keltaista tuli vähän lisääkin. Sillä lailla sopivasti, pieninä määrinä, sillä suurina pintoina keltainen on mielestäni aika tunkkainen ja hankala väri.
Tänä keväänä keltaista tuntuu löytyvän vähän yhden jos toisenkin malliston valikoimista.
Olen ajatellut, etten seuraa sisustusmuotia mitenkään, mutta mitäs muuta tämä blogien lukeminen oikeastaan on. Moni sisustuksellinen asiahan on blogeissa jo ennen sisustuslehtiin päätymistä.
Syksyllä myös musta hiipi kotiimme enenevässä määrin ja tajuan kyllä, että se tarttui mukaan nimenomaan blogeista. Itselläni on aina kestänyt vähän aikaa lämmetä uusille muodeille, mutta kun jotain näkee tarpeeksi, siitä saattaa alkaa myös pitää. Näin käy itselleni aika usein.

Olen muodikas - vahingossa, mutta kuitenkin.

Väripilkkuja

Auringonvalo saa minut aina kaipaamaan väriä, niinkuin synkin syksy rakastamaan mustaa väriä. Jotenkin nurinkurista, mutta aurinko saa värit hehkumaan sisälläni.
Olen nyt saanut olohuoneen omaa silmääni sen verran harmoniseksi, että pienet väripilkut pääsevät siinä oikeuksiinsa. Eikä se paljoa vaadi. Vähän väriä tyynyihin ja iso kimppu tulppaaneja pöydälle. Kevätaurinko ja värit rakastavat toisiaan. Ja minä niitä molempia.

Uskallus

Olen kai aina ollut aika nopeasti nollasta sataan kiihtyvä. Pari päivää sitten se kulminoitui päivällä saamaani ajatukseen mustasta seinästä. Illalla oltiin jo maalikaupassa ja vielä saman päivän puolella uusi liitutauluseinä komeili olohuoneessa. En ollut nähnyt seinää vielä luonnonvalossa, kun olin jo hakemassa uutta valaisinta.
Vähän musta seinä etukäteen hirvitti, mutta kun olin vetänyt ensimmäiset pensselinvedot, oli varma, että päätös oli hyvä. Valoa seinä kyllä imee ja jotenkin kummasti tuntuu kuin seinä olisi siirtynyt metrin verran olohuoneeseen päin, mutta kyllä, pidän siitä. Tila on suht iso ja suurista ikkunoista tulee valoa kun sitä vain on saatavilla. Kuten tänään. Auringonvalossa se näyttää, no, siltä kuin se olisi siinä aina ollutkin. Ja hyväähän maalipinnassa on se, että sen saa aina piiloon uuden maalin alle. Tämä musta vaatinee vain jonkun kerroksen enemmän maalia.

Sisustusasioissa en yleensäkään jää kovin pitkäksi aikaa miettimään. Kun idea on tullut, on mielessäni yleensä aika selvä visio. Onneksi mies luottaa, eikä tämäkään seinä saanut aikaan edes nikotteluja, joita kyllä vähän odottelin. Samalla vaihdoin mustan seinän vastapäätä oleviin tauluihin mustat kehykset. Sohvalle kaavailen jotain vaaleita eläinaiheisia tyynyjä vähän pehmentämään tilaa.
Testailin seinään jo joulupuun piirtämistä ja siitä tulikin mielestäni aika veikeä, kaikessa kotikutoisuudessaan. Idea on suoraan Pinterestistä, johon olen koukuttumassa hyvää vauhtia. Joulupuu sai kuitenkin väistyä vielä vähäksi aikaa odottelemaan vaikka pikkujouluja. Nyt meillä pääsevät niin pienet kuin isotkin taiteilemaan. Tälle seinälle saa piirtää - ihan luvan kanssa.
Kuvan minusta on muuten ottanut neljävuotias poikamme. Aika näppärä valokuvaajan alku sanoisin.

Karhunpoika...

sairastaa. Tai oikeastaan toivon kovastikin, että meillä pian helpottaisi sairastelut. V oli tänään korvien putkituksessa, mutta eipä uskoisi pojasta, että tuo on tänään operoitu. Vauhtia riittää niin, että vähempikin riittäisi. Viikonlopun suunnitelmissa on siis meillä rauhallista oleilua, lentsikoilla lentämistä eikä sitten paljon muuta. 

Täällä jatketaan pikkupotilaan hellimistä, eikä oikeastaan tuo kurja kelikään haittaa kun sisällä on lämmintä, kuivaa ja kynttilät luovat tunnelmaa.