perjantai 29. marraskuuta 2013

Myyjäislaukut pakattuna




Myyjäisvalmistelut alkavat olla kasassa. Viime viikkoina meillä on askarreltu, näperrelty, väkerretty, valettu, liimattu, leikattu, taivutettu, sidottu, taitettu ja siltä on näyttänytkin. Eilen kasasin kaikki myytävät tuotteet laatikoihin ja siivosin koko talon.
Nyt laatikot odottavat vain autoon kantamista ja huomisaamun myyjäisiä.
Muistuttelen vielä, että jos asut Sipoon hoodeilla niin huomenna, lauantaina 30.11. Sipoon Nikkilässä vietetään joulukadun avajaisia klo 10-15. Paikalla on joulupukki, tonttuja, paloautoja, koira-ajoa ja poniratsastusta.
Ja ne myyjäiset. Minut löytää myymästä Enteristä ja myynnissä on muun muassa täällä blogissakin nähtyjä betonikynttilöitä, joulupalloja, kortteja, naulakoita, pussukoita, kransseja ja sytytysruusuja. Kaikkea jouluiseen kotiin sopivaa siis. Tuotteissa olen hyödyntänyt luonnon kauneutta ja useat niistä on tehty kierrätysmateriaaleista.
Joten jännä päivä tulossa, kun kokemusta myyjäisistä ei juuri ole. Uskon, että hauskaa tulee olemaan ja toivottavasti näkyy paljon tuttuja ja tuntemattomiakin naamoja.




18 kommenttia:

  1. Ihania juttuja! Olen varma, että kauppa käy♥ Mukavia myyjäisiä!

    VastaaPoista
  2. Niin ovat kauniita ja herttaisia! Varmasti käy kauppa. Antoisaa myyjäispäivää :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti kauppa käy hyvin. Ainakin ihania juttuja olet väkertänyt. Kivoja myyjäisiä ja viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  4. Mielelläni tulisin myyjäisiin...mutta tuo matka...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu myyjäisiä olevan jokapaikassa, joten varmasti sulle löytyy kivat lähempää :)

      Poista
  5. Kivaa päivää sulle ja toivottavasti kauppa käy! Huomiseksi on onneksi luvassa vielä ihan kivaa keliä! Mullakin on auto pakattuna! Nokka kohti Kartanon Joulutoria Espoon Leppävaarassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kivoja myyjäisiä sullekin. Mulla sisäpaikka, helppo aloittelijalle :)

      Poista
  6. Ompa sullakin mukavia juttuja täällä ja samat suunnitelmat kun mullakin, myyjäiset!!! :)

    VastaaPoista
  7. Houkuttelevia myytäviä sulla, ihanaa myyjäishuumaa!

    VastaaPoista
  8. No niin. Vihdoin on se sinun myyjäisviikonloppu! :) Tsemppiä myyjäisiin ja sinulla ainakin tuotteet näyttävät tosi houkuttelevilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt se koitti. Myyjäisistä kirjoitin enemmän uudessa postauksessa :)

      Poista
  9. Ihania juttuja olet tehnyt <3 Mukavia myyjäisiä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.