keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jännittää




Parin viikon kuluttua hyppään pienesti tuntemattomaan ja pois tutulta alueelta. Kokeilen jotain hullua ja minulle niin vierasta.
Paljon myyjäisiä kiertäneen ystäväni kannustuksella tein päätöksen osallistua ensimmäisiin myyjäisiini, myyjänä. Nyt koti onkin kuin tonttujen työpaja, kun useammassa huoneessa on pientä näperrystä meneillään. Voi miten jännittynyt olenkaan. Nikkilän joulukadun avajaiset ovat jo 30.11. ja sinne on tarkoitus tehdä myyntiin ainakin betonistä tehtyjä kynttilänjalkoja, kortteja, kransseja, naulakoita ja muuta pientä sisustus- ja lahjatavaraa. Käsitöissäni käytän paljon luonnonmateriaaleja ja hyödynnän kierrätystä.
En ole ikinä ollut mikään hurja myyjäisten kiertelijä, vaikka olenkin aina ihaillut ja arvostanut kaikkea itse tehtyä. Viime vuosina se itse tekeminen on tullut koko ajan enemmän tutuksi. Ja vaikka en ole koskaan pitänyt itseäni minään näpertelijätyyppinä, niin täytyy kai se myöntää, että nautin todella paljon saadessani uppoutua käsillä tekemiseen rauhassa.
Jos siis Sipoo ei ole liian kaukana, niin tervetuloa moikkaamaan ja katselemana Niittykulman käsitöitä livenä. Varmasti niitä blogiinkin kuvailen, vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että talo on puolillaan keskeneräisiä töitä. Eiköhän niitä tästä valmistukin.
Sipoon Nikkilän joulukadun avajaiset 30.11. klo 10-15 Isolla kylätiellä. Ohjelmaa ja myyntipaikkoja löytyy lisäksi Dominosta, Enteristä ja Vanhalta kunnantalolta.



22 kommenttia:

  1. Voi, onnea sulle myyjäisiin ja uskon, että saat paljon kaikkea kivaa myytyä.
    Olet taitava tekemään ja sulla on silmää kauneudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kauniista sanoistasi. Saa nähdä miten käy, mutta viime vuonna oli ainakin paljon ihmisiä liikkeellä.

      Poista
  2. Hyviä myyntejä sinulle! Vähän on Sipoo kaukana, muuten kyllä poikkeisin ostoksilla...:)

    VastaaPoista
  3. Onnea matkaan! Kun kutsu käy niin tulen pajaa hämmästelemässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tulen hämmästelemään :) Maarit

      Poista
    2. Kiitti. Joo saa tulla katomaan kun saan esiteltävää tehtyä :)

      Poista
  4. Eipä ole Sipoo liian kaukana, joten laitan kalenteriin. Kovasti tekisi mieleni tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan. Ainakin viime vuonna oli tosi kiva tapahtuma ja paljon erilaisia myyjiä.

      Poista
  5. Oi, onnea myyjäisiin! Olet kyllä ahkera:)! Myytäväsi kuulostavat tosi kivoilta:)!!! Betoniset kynttilänjalat voisin ottaa meille vaikka heti♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan hurahtanut tohon betoniin. Se on materiaalina jotenkin niin ihanan rouhea, mutta sitä kun koristaa vaikka pitsillä niin tulee aika kiva kombo.

      Poista
  6. Voi harmi, että asun täällä kaukana! Sinun pöytäsi tule olemaan varmasti täynnä kaikkia ihanuuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos. Toivotaan että samanhenkiset ihmiset tulevat myyjäsiin.

      Poista
  7. Ihana joulutohina täälläkin päällä :) Mukavia myyjäisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joulu puskee päälle kyllä ihan tosissaan. Musta on ihanaa fiilistellä joulua etukäteen, mutta sitten kyllä heti joulun jälkeen keräilen koristeet pois.

      Poista
  8. Onnea rohkeasta päätöksestä, siitä tulee varmasti huisin hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä, että tulee kivaa. Kokemusta myyjäsistä ei vaan kamalasti ole, mutta nythän tulee kertaheitolla.

      Poista
  9. Onnea matkaan! Nin ihania juttuja oot tehnytkin että varmasti menee kaupaksi :)

    VastaaPoista
  10. Oi, kuulostaa ihanalta! Tulisin mielelläni pyörähtämään, kun en ihan kauhean kaukana asukaan, mutta kun toi mun autonkuljettaja saattaapi olla silloin töissä. Tsemppiä, äläkä jännitä liikaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.