maanantai 28. syyskuuta 2015

Eteinen




Koulun maalauskokeilujen innoittamana maalasin eteisen seinän Tikkurilan Tunto hienolla, kahdella eri harmaan sävyllä. Alle tuli vaaleampaa Tuntoa, jota autotallista löytyi vajaa purkki ja päälimmäiseksi maaliksi halusin tumman, lähes mustan värin.
Alimmaisena olisi voinut käyttää yhtä hyvin vaikka ihan perustasoitetta. Ensimmäinen kerros maalia levitettiin siis lastalla seinään sikin sokin ja sen kuivuttua kunnolla, levitettiin toinen kerros kaapien paikoitellen vaaleampaa enemmän näkyviin.
"Maalausta" omaan makuuni. Oikeaa tapaa kun ei ole, vaan se mistä satut tykkäämään ratkaisee kaiken.
Seinästä tuli sopivan rouhea ja on kiva, että heti sisääntulossa on heti vähän "juttua". Ennen kun seinä oli tylsän vaalea ja mitäänsanomaton.
Sähkökaappien suojaksi tein vuosia sitten kankaasta "päälliset", mutta nyt kaappien ovet liitutaulumaalilla. Niihin voi vaikka kirjoittaa viikon tärkeimpiä menoja ylös.
Yläkertaan vievät portaat ottavat silmääni aika pahasti, ja niiden muutos valkoiseksi pääseekin alkamaan heti huomenna. Lupaan kirjoitella siitäkin projektista tänne blogiin. Hankalia työasentoja ja tiukkoja teippirajauksia ainakin on luvassa. Onneksi maalin kuitenkin pitäisi olla hyväksi havaittua.



6 kommenttia:

  1. Upea seinä - vähän tuollaista minäkin kesällä omaan työhuoneeseeni tavoittelin, mutta sutta tuli - eikä ollut maalin vika;)

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan upea seinä! Ihanaa, että sen parina on rohkeasti väriä. :)

    VastaaPoista
  3. Mä ihastuin tohon naulakkoon!

    VastaaPoista
  4. Seinä näyttää ihan siltä kuin siinä leijailis valkoisia höyheniä :). Hieno <3

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo turkoosi tummaa vasten ja kivasti turkoosia ripaus myös verhoissa, oikein komian näköistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.