tiistai 20. tammikuuta 2015

Värivimma


Suuret kiitokset kannustavista ja rohkaisevista kommenteistanne edelliseen postaukseeni. Ootte mahtavia tyyppejä. Hauska huomata, että useammillakin oli samankaltaisia ajatuksia ja ettei ole aivan yksin täällä tuuliviirinä.

Seesteisen ja rauhallisilla väreillä täyttyneen syksyn ja alkutalven jälkeen mieli kaipaa energisiä värejä ja räväkkyyttä. Jännä juttu muuten, että silloin kun valoja ja värejä on vähemmän ulkonakin, haluaa myös sisälle kotiin rauhallista seesteisyyttä. Ja kun aurinko tauon jälkeen alkaa taas näyttäytyä, myös värit tuntuvat taas houkuttelevilta. Luulisi, että värien tuomasta hehkusta ja energiasta olisi eniten hyötyä juuri ikuisuudelta tuntuvan syksyn aikana. Niin, tai näin. Värit ovat taas tässä kodissa. Ja tuntuvatpa ne raikastavan kotia pienellä vaivalla. 

Värejä tuntuu haluavan ympärilleen niin sisustuksessa kuin lautasellakin. Ja lautasellahan se on yleensä ainoastaan hyvä juttu.
Koulussa meillä perehdytään värien maailmaan vasta ihan koulutuksen loppumetreillä, enkä malttaisi odottaa. Värien maailma on niin hurjan kiehtova, vielä kun niitä rohkaistuisi käyttämään entistä enemmän.


3 kommenttia:

  1. Ihania väripilkkuja ja söpö jakkara. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne pienetkin määrät väriä piristää kummasti ja tuo vähän särmää.

      Poista
  2. Kun aurinko paistaa ja valo lisääntyy, niin tuntuu, että väritkin piristää enemmän ja antaa energiaa. Kaamosaikaan värit ei pääse oikeuksiinsa ja ehkä siksi silloin tulee suosittua mustaa, valkoista ja harmaata. Kivoja väripiristyksiä sinulla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.