Pienissä pojissa on jotakin käsittämätöntä energiaa. Sellaista mikä pistää juoksemaan, kiipeilemään, hyppimään, pomppimaan, loikkimaan, temppuilemaan, kisailemaan ja kokeilemaan rajojaan. Kaatumaan, nousemaan ylös ja yrittämään uudestaan.
4-vuotias alkaa olla motorisesti jo aika taitava, eivätkä mamman olohuoneeseen tekemät temppuradat riitä tyydyttämään temppuilun tarvetta kokonaan.
Aloitimme järvenpääläisen
Motoriikka- ja Taitoliikuntakeskus Spurtin temppujumpassa V:n ollessa muistaakseni puolitoistavuotias. Sen jälkeen siellä on käyty säännöllisesti, niin että vain pari syyskautta taisi jäädä välistä. Spurtissa uskotaan lasten liikunnassa vahvasti innostamiseen ja innostumiseen. Siinä on onnistuttu ja sieltä taitaa meidän pojan liikkumisen ilo olla aika pitkälti lähtöisin. Tilavat temppusalit ja monipuoliset välineet mahdollistavat koko kehon hallinnan opettelua. Motoriikkahan on asia, jota harjoittelemalla taataan mahdollisuudet harrastaa lajia kuin lajia.
Kotikutoisia temppuratoja meillä tehdään vieläkin, vaikka V parissa jumpassa käykin. Kipinä liikkumiseen on syttynyt. Nyt ongelmana taitaakin vain olla valita ne kaikkein mieluisimmat lajit harrastukseksi. Kaikkea kun ei pieni ihminen ehdi kerralla harrastaa.
