Maalaisextreme

Eilen tuuli paukutti katon reunapeltejä, vihelsi hormissa ja repi puita voimalla.
Istuttiin miehen kanssa keittiön pöydän ääressä, molemmat koneillamme ja kuunneltiin. Tuulen kuuli olevan voimakkaampi kuin tänä syksynä kertaakaan. Kohta menee sähköt, taisi toinen meistä sanoa. Ja sitten ne pian menikin.
Sähkökatkos merkitsee nykyaikaan tottuneelle perheellemme aina kutkuttavaa jännitystä. Mites tästä nyt selvitään, sytytetään lisää kynttilöitä, haetaan puuvajasta lisää puuta, hanasta täytyy valuttaa vettä pulloihin, kovin tuntuu viileältä heti kun ilmalämpöpumppu lopettaa lämpimän ilman puskemisen. Todetaan, että kynttilöitä on hyvä olla kotona aina reilusti juuri tällaisia tilanteita varten. Kurkistellaan ulos pimeyttä ja lähitaloissa loistavia kynttilöitä, samassa veneessä ollaan, tulee varmaan pitkä sähkökatkos kun niin kovaa puhaltaa. Puhelimen netillä käydään sähkölaitoksen sivuilla, laaja on katkos, kipinävuoroja melkein jo jaetaan. On katsottu silmiin ja yhdessä päätetty pitää myrsky ulkona ja talo lämpimänä, lapset turvassa.  Ja tajuttu olevamme äärettömän typeriä.
Pitäisköhän syödä, ehkä leipää, eikun nyt tekis mieli lämpimiä leipiä, ainiin, ei ole sähköä. Kyllähän minä nyt miehelleni leivät takassa grillaan. Leivät on tehty ja laitettu kuumankestävään vuokaan, laitan juuri foliota päälle ja olen työntämässä vuokaa takan hiillokseen. Ensin sähkökaappi naksahtaa ja sitten kattolamppuun syttyy valo. Höh, pääsee suustani.
Juuri tällaisina hetkinä ex-kaupunkilaiset täällä meidän kotona ovat aivan pähkinöinä. Vau, ei sähköä, eikä juoksevaa vettä. Tosi extremeä.
 Loppujen lopuksi asettelin leivät voileipägrilliin ja katsottiin telkkarista Solsidania. Ei pöllömpää sekään.