sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Epäonnistu paremmin


Radiossa sanottiin, että tänään vietetään epäonnistumisen päivää. Siihen teeman liittyen halusin kuvata meillä pojan huoneessa olevan taulun, joka alunperin valikoitui seinälle lähes pelkästään sopivien väriensa vuoksi. Nyt kun olen taulua seinällä katsellut, olen tullut siihen tulokseen, että tuon taulun sanomassa kiteytyy aika pitkälti se, mitä haluaisin lapselleni opettaa.
Kun epäonnistumisiltä ei kukaan voi elämässään välttyä, on tärkeää miten niihin suhtautuu. Kun epäonnistumisen jälkeen muistaisi itsekin kerätä itsetuntonsa rippeet ja muistaisi, että epäonnistumisesta voi oppia. Ja epäonnistuisi seuraavalla keralla hieman paremmin.


6 kommenttia:

  1. virheistä oppii ! hyvin sopii taulu tähän päivään ja joka päivään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän opetuksen kun muistaisi itse kukin joka päivä.

      Poista
  2. Olet oikeassa, epäonnistuminen kuuluu tavalliseen elämään ja se kuinka siihen suhtautuu, auttaa epäonnistumisesta selviytymään. Ihanan raikas väritys poikasi huoneessa.

    VastaaPoista
  3. Epäonnistuminen kuuluu elämään myöskin.
    Onnistuminen ei tuntuisikaan niin hyvälle, jos aina onnistuisi.
    Kiva taulu onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onnistuminen on aina parempaa jos on ensin joutunut epäonnistumaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi.