perjantai 8. elokuuta 2014

Mökkisauna



 

 

Tänä kesänä on tullut tehtyä mökillä jonkun verran pieniä kunnonkohotusoperaatioita. Sellaisia armottoman esteetikon viihtyvyyteen ja mukavuuteen oleellisesti vaikuttavia asioita. Yksi näistä operaatioista oli kovinkin keltaiseksi muuttuneen saunan hirsien käsittely sisäpuolelta mustiksi.
Kunhan keksittiin mitä tehdään, koko hommahan oli tosi yksinkertainen ja nopea toteuttaa. (Varsinkin kun anoppi ystävällisesti vahasi yllätykseksi kesken jääneen seinän meidän poissaollessa.)
Käsittelyaineeksi valikoitui Tikkurilan Supi saunavaha, saman sarjan valkoisella kun oltiin käsitelty jo kotisauna ja mökin sisäseinät onnistuneesti.



Saunassa päätettiin vahata mustaksi vain seinät ja jättää lauteet, katto ja lattia ainakin vielä toistaikseksi puun väriseksi. Tykkään kombosta, koska sauna ei mennyt kuitenkaan liian tummaksi, vaan lauteet antavat kivasti kontrastia. Silti siellä on selvästi sellainen savusaunamainen fiilis.
Saunan kruunaa tietysti aivan ihana Kastorin retrokiuas. Täsmälleen samanlainen kun meillä oli lapsena mökkillä.

Tässä saunassa saa muuten äärettömän kosteat ja hyvät löylyt, ja eipä ole tänä kesänä sisänsä täysin mukiinmenevää kotisaunaa kovin paljoa ole lämmitelty. Vaikka onhan se selvää, että saunakokemus on erilainen kun ympärillä on kunnon hirret, ikkunasta näkyy järvi ja kuikkien huuto kuuluu saunaan asti. Ja kaiken kruunaa vihta ja tietysti uintiretki.

Esittelen myöhemmin meidän pienen saunan eteisen, josta on saatu pienillä kikoilla toimiva.

13 kommenttia:

  1. On kyllä hyvännäköinen tuo tumma pinta saunassa. Meitin Isännällä on kanssa visiona tuo sama, mutta kun on laiskaa sorttia niin eipä ole sitä vielä tehnyt. Ehkä itse innostun jokupäivä.
    Mutta aivan mahtava tuo maisemakuva!!!!

    VastaaPoista
  2. Sauna näyttää todella kauniilta ja kutsuvalta uudessa asussaan!
    Tumman ja vaalean liitto toimii hienosti.
    Upea tuo laiturikuva, voiko kauniimpaa maisemaa ollakaan!

    VastaaPoista
  3. Oi tuota laiturikuvaa! Ja saunassa on mustien seinien ansiosta nyt just hyvä savusanunamainen fiilis :)

    VastaaPoista
  4. Saunasta tuli hyvännäköinen. Meidänkin pitäisi vetää meidän saunassa lauteet tummaksi ja jättää muut vaaleaksi. Lauteet ovat nimittäin tummuneet vaikka ovat uudet.

    VastaaPoista
  5. Siitä tuli ihana, tunnelmallinen!

    VastaaPoista
  6. Kaunista tuli! Meillä mökillä tuli juuri saunaremppa valmiiksi. Vahattiin seinät valkoiseksi ja lauteet mustiksi.

    VastaaPoista
  7. Ihana sauna! Tumma väri käy saunaan mielestäni tosi hyvin. Oman uuden kotini sauna on tosi tummaksi petsattu, ehkä menee jo liankin tummaksi. Saakohan sitä jotenkin vaalennettua???

    VastaaPoista
  8. Ompa kauniit sävyt saunassa.. Todella seesteisen näköinen tunnelma =)

    VastaaPoista
  9. Kerrassaan upea sauna! Mustat seinät on niin hienot. Voin kuvitella et tuolla tulee hyvät löylyt. Viimeinen kuva on kyllä upea otos!!!

    VastaaPoista
  10. Meillä lauderemontti edessä ja siksi kiinnostaisi tietää lauteiden leveys ja laudelaudan paksuus. Kiinnitin huomiota siihen, että tukipuita ei juuri näy ja on ihanaa!

    VastaaPoista
  11. Ihan sama hanke on meillä vireillä Keski-Suomessa. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  12. Excellent publish! Saunas are brilliant for well being and peace. I am a enthusiast!  saunajournal.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.