tiistai 4. helmikuuta 2014

Paluu

Nyt sanon sen ääneen. En ole käynyt kuntosalilla aikalailla viiteen vuoteen.


Aikoinaan, siinä aikaisemmassa elämässä, kävin salilla hyvinkin aktiivisesti ja tavoitteellisesti. Ryhmätunteja on tullut kokeiltua aika määrä ja suunnilleen yhtä monta kertaa todettua, että ne eivät ole minun juttuni. Mutta salilla yksin puhisemisesta nautin.
Täysin ilman liikuntaa en toki viittä vuotta ole ollut. Perheen neljä koiraa ovat tehneet tehtävänsä, että liikkumaan on lähdetty, säällä kuin kuin säällä ja joka päivä. Liikuttua on kyllä tullut, mutta se lihaskunto. Se onkin sitten aivan eri asia.



Kroppani on tehnyt tehtävänsä ja toiminut ninkuin sen pitääkin toimia. Jo kolmekymmentä vuotta. Ja siitä päästäänkin siihen tosiasiaan, joka sai minut nyt todella heräämään. En ole ihan nuori enää. Että olisi aika kiittää sitä hyvin palvellutta kroppaa ja auttaa sitä jaksamaan sitten mielellään vielä seuraavat 50 vuotta. Ei tässä enää nuorruta ja faktahan on, että lihaskunto alkaa heikentyä jonkinverran jo 30-vuotiaana.
Toinen herättävä fakta ovat hartiaongelmat, jotka ovat nostaneet päätään taas koneella vietetyn ajan lisääntyessä.
Tuumasta toimeen, ja tänään meillä on treffit. Minulla ja salilla. Saa nähdä onko jälleen näkeminen iloinen.

PS. Koska olen perinaiselliseen tapaan välineurheilija, piti ensimmäisille treffeille ostaa uudet kengät.  Vanhat olivat, no, vanhat ja näyttivätkin siltä. Eivätkä ne olleet yhtään näin liikkumiseen inspiroivat.


15 kommenttia:

  1. No on sulla ainakin päheet popot! Kyllä minä olen myös sitä mieltä, että ihan ensin kannattaa aloittaa välineistä. :)

    Olin pitkään kanssasi samoilla linjoilla, että ryhmäliikuntatunnit eivät ole minua varten. Kokeilin kahvakuulaa ja innoistuin. Nyt kahvakuulatunneista rohkaistuneena olen tykästynyt moneen muuhunkin ryhmäliikuntalajiin. Voin suositella - ryhmän paine saa melkoisiin suorituksiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välineistähän se kaikki lähtee :) Eipä tiedä jos sitä vielä innostuisi kokeilemaan jotain ryhmäliikuntaakin. Never say never.

      Poista
  2. Huippu juttu, ja toivottavasti oli kivat treffit :)! Itsekin kamppailen salimotivaation löytymisen kanssa, joten kirjoittele ihmeessä lisää tälläisiä juttuja - minua ne ainakin ikään kuin potkivat perseelle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treffit oli aika onnistuneet ja jatkoakin on luvassa :) Lupaan päivitellä fiiliksiä ja tuloksia tämän asian suhteen.

      Poista
  3. Tsemppiä kuntoiluun! Itselläni alkoi samanmoiset puuhat eilen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla, että täällä on muitakin saman asian kanssa painivia.

      Poista
  4. Kukin taaplaa tyylillään ja tärkeintä on, että liikkuu! Minä tykkään ryhmäliikunnasta, olen joskus aikanaan kisannutkin ryhmässä. Tosin tykkään kyllä painua yksinäni juoksu- tai hiihtolenkille omine ajatuksineni. Molemmat kivoja. Salihommiakin olen joskus harrastanut, mutta sanoisin kyllä, että ryhmässä on helpompaa liikkua... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmän paine on tietty hyvä tsemppari. Katsotaan miten pitkälle oma tsemppi riittää vai painunko kokeilemaan ryhmää - vieläkin pidemmän tauon jälkeen.

      Poista
  5. Onpas kivat kengät ja asu!
    Ryhmäliikunnat ovat kyllä todella mukavia :) Tsemppiä salille ja toivottavasti saat oikein hyvää mieltä kunnon lisäksi!

    VastaaPoista
  6. Kiva blogi sulla, hienoja kuvia. =) Ja joo, kyllä hienot treenikamppeet tsemppaa kummasti.

    VastaaPoista
  7. Päheet tossut! Mä ähisen kotikuntosalissa miehen valvovan silmän alla hieman hammasta purren. Tiedän, että lihaskuntoa pitää tehdä ja mun ranka vaatii jotain tuekseen, kun on niin huono ryhti mutta kun mä niin inhoan sitä hikistä treenaamista sisätiloissa :/ Ehkä noi kivat varusteet auttais vähän asiaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eik ookin :) Ne suorastaan käveli mua vastaan ja vielä superalennuksessa :) Vitsit, kotikuntosali olisi upea. Tsemppiä sullekin treeneihin. Josko se ilo löytyisi vaikka uusien kenkien avulla :)

      Poista
  8. Tsemppistä! Koskaan ei oo liian myöhä alkaa uudelleen ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.