perjantai 14. helmikuuta 2014

Lauma




Meillä  on neljä koiraa. Se on älytön määrä karvaa karvanlähtöaikana ja kilokaupalla hiekkaa lattioilla kurakelillä. Se on myös hännänheilutuksia, märkiä pusuja ja ihmisen parhaan ystävän lojaaliutta. Mutta ennenkaikkea se on iloa seurata koirien keskinäisiä puuhia ja suhteita. Kykyä oppia joka päivä jotakin uutta ystävistään ja itsestään.
Meillä on neljä koiraa yksinkertaisesti siitä syystä, että koira on laumaeläin ja kokemuksen perusteella uskaltaisin väittää niiden todella olevan onnellisimmillaan saadessaan leikkiä kaverin kanssa kun leikittää ja käpertyä toiseen viereen nukkumaan kun väsyttää.




Ensimmäisen koirani, Cavalier kingcharlesinspanieli Ruun hankin reilut kahdeksan vuotta sitten. Vajaata vuotta aiemmin mieheni oli hankkinut Airedalenterrieri Kasperin. Kun me mieheni kanssa tapasimme, olivat molemmat koirat hyvin nuoria ja niistä tuli nopeasti hyvät ystävät.
Pitkän harkinnan jälkeen päätimme puolitoista vuotta sitten ottaa uuden koiran. Roduksi valikoitui Englanninspringerspanieli, jossa uskoimme yhdistyvän haluamamme luonteenpiirteet energisyys, mutta toisaalta kyky ottaa myös rauhallisesti. Rotu oli hyvä valinta. Niin hyvä, että viime kesänä meille tuli toinen samanrotuinen koira. Samalta hyvältä kasvattajalta. Lukesta ja Dakosta tuli heti erottamattomat, toistensa parhaat ystävät ja kivoimmat nahistelukaverit.



Viime kesänä aidattu reilun 6 000 neliön piha mahdollistaa tämänkokoisen lauman pitämisen. Lauma on nyt täysi ja balansissa. Lauman vanhukset saavat viettää ansaitsemiaan eläkepäiviä sohvalla maaten ja pihaa vartioiden, nuorukaiset taas telmiä yhdessä sydämensä kyllyydestä. Elää täyttä koiranelämää.



7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihana lauma. Voin vain kuvitella sitä karvan ja hiekan määrää, meillä sitä tulee yhdestäkin ihan liikaa. Mutta on ne ihania ♥ Hyvää ystävänpäivää.

    VastaaPoista
  2. Voin kuvitella sitä hiekan määrää..:) Niilosta ei onneksi karvaa irtoa...mutta vaikka miten lenkin jälkeen käydään pesulla sitä hiekkaa VAAN kertyy sisälle..:))
    Hyvää ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
  3. Kyllä pystyn kuvittelemaan hiekan ja karvan määrän, kun yhdestäkin noita tulee ihan kiitettävästi...Mutta ihanaa, että tuollaisessa laumassa niillä on seuraa lajitovereista ;)
    Ja on ne vaan niin ihania, ilmankaan en osaisi olla:)
    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  4. Laumoittain ihanuutta. Tuollaista katsellessa alkaa koirakuume nousta. Koira on tosiaan laumaeläin, paremman puutteessa sen laumatoverit ovat usein ihmisiä.

    VastaaPoista
  5. Ihana lauma. Englanninspringerspanieli oli nuorempana yksi suosikkiroduistani. Ja voisi se edelleen olla yksi meille harkittavista roduista.

    VastaaPoista
  6. Ihana karvalauma. :-) Minäkin haaveilen omasta laumasta. Olis mukava saada Onnille nuori kaveri, pitäis keski-ikäisen ukkelin virkeänä.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia laumastasi :) Meillä tyttö toivoisi toista koiraa ja melkein itsekin, vaaaan hirvittää tuo reissauspuoli sitten. Yksi koira on helpompi saada hoitoon kuin useampi. Miten teillä, jos karvakorvia ei voi ottaa mukaan, niin järjestyykö hoitoapua helposti?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.