Tein makuuhuoneeseen muutoksen pienillä jutuilla, mutta koko huoneen tunnelma muuttui kertaheitolla särmikkäämmäksi.
Suurimman muutoksen teki vanhan sängyn pois ottaminen. Romanttinen metallisänky oli kaunis ja hyvä, mutta sen romanttinen ilme ei vaan enää mielyttänyt. Nyt mennään taas pelkillä runkopatjoilla ja voi miten avaraksi huone tuli. Makuuhuoneen vanhaa ilmettä voi käydä katsomassa täällä.
Sängyn päälle värjäsin vanhan vaaleanpunaisen päiväpeiton Dylonin pesukonevärillä, joka olikin tosi kätevä ja edullinen tapa saada uutta ilmettä tekstiileihin. Kaikenlaisia vanhoja tekstiilejä kun on kertynyt kaappeihin, niin värjäämällä ne saa helposti sisustukseen sopiviksi.
Sänkyä vaihtamalla tuli myös sängyn taustaseinämä ihan erilailla näkyviin. Seinämään kiinnitettiin Ikean Hektar-valaisimet ja maalasin siihen vielä sabluunalla meille molemmille omat puolet. Seinämän päälle tulee henkilökohtaisia kuvia meistä, mutta niitä en halunnut kuvata tänne.
Yksi seinä on tyhjänä ja mietin vielä saako se tyhjäksi jäädäkin vai kiinnitänkö sille hyllyn, joka oli ennen sängyn päällä.
Pieniä muutoksia, mutta iso ero.
Mahtava idea värjätä päiväpeitto! Minulla on nimittäin yksi beige päiväpeitto, joka ei oikein meille istu. Taidanpa kokeilla. Kiitti Saga!
VastaaPoistaKannattaa joo kokeilla. Mullakin jo pari värjäysideaa mielessä.
PoistaOih, teilläkin on nuo ihanat Hektarit:)! Ja kiva idea nuo sabluunajutut! Makkari näyttää tosi kivalta!
VastaaPoistaKiitos. Joo noi Hektarit on makeet, taisin ne sullakin nähdä.
PoistaKiva idea maalata nuo tekstit. Ja ihanat lamput.
VastaaPoistaKiitos Johanna.
PoistaTäällähän on kaikkea ihanankivaa!! Ja mä jään tänne =)
VastaaPoistaKiva, että tykkäsit. Tervetuloa.
PoistaTykkään paljon noista valaisimista!! Ja hei - olin ihan unohtanut tuon pesukonevärin, sillä saisi meillekin vaikka mitä freesausta :). Kaunis huone kokonaisuudessaan muutoinkin :)
VastaaPoistaPesukoneväri on kyllä superkätevä ja niin helppo.
PoistaTosi ihana makuuhuone!
VastaaPoistaKiitos :) Mekin tykätään taas.
PoistaHieno!
VastaaPoistaKiitos Tarja.
PoistaKivan raikas ilme :)
VastaaPoistaJoo makkari raikastui kyllä ihmeesti. Musta tekee paljon.
PoistaHyvältä näyttää... ja nuo valaisimet ja tekstit (jotta löytää omalle puolelleen:) sopii ihan mielettömän hyvin.
VastaaPoistaKiitti Frida. Tykkään kanssa noista teksteistä.
PoistaKevättä ja pesänrakentamista :) Suuri muutos, näyttää raikkaalta ja selkeältä.
VastaaPoistaJoo sitä taitaa olla ilmassa aika monessakin blogissa. Kevät.
PoistaOikun kiva muutos! Näyttää tosi hyvälle - Mukavan rouheaksi muuttui. Tykkään taustaseinämästä lamppuineen & värikin on hyvä.
VastaaPoistaJa tekisipä heti mieleni värjätä jotain - kätevä muodonmuutos:)
Värjäämään vaan. Kestävää kehitystä, kun ei tartte aina ostaa uutta.
PoistaTäältäpäs löytyi kiva blogi! Uusi lukija ilmoittautuu! :)
VastaaPoistaMoi, tämä löytyi googlen kautta, kun päiväpeiton värjäämisestä etsin kokemuksia. Minulla taitaa olla täsmälleen sama peitto, ja sama suunnitelma, kuin sinulla vuosi sitten.. Montako väripakettia käytit? Ja mikä väri tuo on?
VastaaPoista