keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Heleän vihreää

Ulkona on vielä täysi talvi, mutta sisällä alkaa olemaan jo hieman kevään tuntua ja multaterapia on aloitettu. Hain viimeisetkin pelargonit sisälle autotallista ja hyvin näyttävät selvinneen, vaikka totuuden nimissä on myönnettävä, että kovinkaan laadukasta hoitoa eivät raukat talven aikana saaneet. Pari kertaa muistin lorauttaa vettä ja siinä se. Nähtävästi lämpötila vähän kymmenen asteen yläpuolella on ollut pelargoneille sopiva, sillä vain pari yksilöä näytti sen verran hengettömiltä, että nakkasin ne menemään.




Mullat vaihdoin sisäänkannon yhteydessä ja nyt ne saavat totutella valoon ja säännöllisempään kasteluun kaikessa rauhassa ennen leikkausta.



Vesi ja valo näyttävätkin tehneen tehtävänsä, sillä ensimmäisenä sisälle päässeiden kasvien hentoisen vaaleanvihreät lehdet ovat saaneet reilussa viikossa vahvempaa väriä ja uusia lehtiä puskee lisää kovassa tahdissa. Ovatpa punaiset pelargonit jaksaneet jopa avata pienet hentoiset kukkansa, jotka olivat talven aikana autotallin pimeydessä kasvattaneet.



En tiedä näiden punakukkaisten pelargonien lajiketta, mutta sitkeitä sissejä ovat. Kokeilin talvetusta edellisvuonna näiden avulla ja silloin olivat talven jopa vieläkin huonommalla hoidolla, mutta niin vain elpyivät ja kukkivat koko kesän. Kiitollisia kukkia.
Pistokkaita ajattelin ottaa näistä siis hieman myöhemmin. Saattaa olla, että tänä keväänä ikkunoiden edustoille kannetaan kaikki mahdolliset pöydät ja tilasta voi silti tulla puutetta. Ja ensimmäistä siementäkään ei vielä ole multaan laitettu. Se on kevät nyt.



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin ihanalta puuhalta.
    Täällä pitäis aloittaa oman pihan suunnittelu, sulais vaan noi lumet jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lumet sais sulaa, että pääsisi kuopimaan multaa uloskin. Mutta lisää vaan tulee...

      Poista

Kiitos kommentistasi.