Nuorena olin aina se, joka muiden pähkäillessä ura- ja opiskeluvalintojen kanssa, tiesi tarkkaan mitä haluaa aikuisena tehdä. Jostain yläasteelta asti, yli 15 vuotta, oli kaikki päivänselvää.
Parin vuoden ajan olen pyöritellyt päässä ja leikitellyt ajatuksella, että jos sittenkin jotakin muuta. Ei sillä, että olisin kyllästynyt, tympääntynyt tai en enää pitäisi ammatistani ja sen töistä. Vaan lähinnä ajatuksella, että uskaltaisinko, pystyisinkö ja ennen kaikkea, mitä se joku tarkalleen ottaen olisi. Haaveita ja unelmia oli monenlaisia, mitä niistä lähteä seuraamaan?
Tämän syksyn aikana ajatukset, halut ja mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin siinä määrin löytäneet toisensa, että tulevaisuus on aika kirkkaana kuvana mielessä.
Täydellisen heittäytymisen seurauksena aloitin viikko sitten sisustajan opinnot. Samaa aikaan niin hurjan jännää, innostavaa ja vähän pelottavaakin.
Luvassa on aika tiivis puolitoistavuotinen koulun penkillä. Tai, eipä niitä penkkejä kovin paljoa kuluteta, vaan Verhoilu- ja sisustusalan perustutkinto on aika tiivis pläjäys monenlaista käsillä tekemistä.
Kokonaan en vanhaa alaani halua enkä aio jättää, vaan tulevaisuudessa voin toivottavasti yhdistää sisustajan ja kirjoittajan työt.
Uusi alku vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta ja opittavaa on niin paljon. Aika näyttää mihin tämä tie vie. Varmasti se tuo myös uutta puhtia tosi laiskanlaisesti syksyn aikana päivittyneeseen blogiini.
Uusi aamu, uusi alku.
