Mökillä olessa
eniten aikaa vietätään varmaankin laiturilla ja kesän alussa aivan rannan
tuntumaan rakennetulla uudella terassilla. Terassi tehtiin rantaan siihen
kohtaan mistä laituri lähtee ja näin se toimiikiin kivana jatkona sille. Se on
myös todettu hyväksi paikaksi vesileikkien ollessa kuumimmillaan – siellä on
vähän enemmän turvassa roiskuvalta vedeltä. Kätevää on myös se, että jos tuuli
on kova ja laituri keikkuu kovasti, saa terassilla on tukevasti jalat maan
pinnalla.
Terassilta
tehtiin veteen portaat, joita pitkiin pääsee matalaan rantahietikkoon.
Terassille
hankittiin kevyet lepotuolit, jotka saa säädettyä aivan maakuuasentoon. Ne
ovatkin osoittautuneet melko mukaviksi. Kuvien ottamisen jälkeen käsittelin terassin ja laiturin vielä harmaan sävyiseksi, joten ne istuvat nyt ympäristöönsä vielä paremmin kuin ruskeina.
Ranta avautuu
suoraan etelään ja on sellaisessa poukamassa, että sinne aika harvoin pääsee
tuulemaan suoraan, ja silloin kun tuulee, se tulee suoraan etelästä. Ei siis
kovin kylmänä koskaan.
Ranta on matala,
pohja hiekkaa ja vesi kirkasta. Mitä sitä muuta siis voisi
enää toivoakaan...