Huipulla

Eilen vietettiin Veen ja äitini kanssa superkeväinen aamupäivä ihmetellen leskenlehtiä ja ekoja perhosia kivassa paikassa. Helsigin Vuosaareen, vanhan kaatopaikan päälle on rakennettu täyttömäki, jonne on vuosien varrella siirretty maa-aineksia, kiviä, kasveja ja puita pois Helsingin rakennustyömaiden alta. 60 hehtaarin aluetta on maisemoitu vuodesta 2003 asti helsinkiläisten ulkoilualueeksi ja nyt sieltä löytyy jo yli 400 kasvilajia ja monia uhanalaisia eläinlajejakin.
Alueelle on tehty erilaisia luontotyyppejä ja siellä on muun muassa laidunniitty, lehto, katajainen nummi ja harjuille tyypillisiä paahderinteitä. Unohtamatta tietenkään ulkosaariston kivikkoisia rantoja.
Aika jännää kun ajattelee, että jokainen kivi ja puun käppyrä on tuotu paikalleen rakennustyömaiden alta.

 

Tuolla kävellessä luonnon monimuotoisuus on niin selvästi nähtävillä. Fiilis on myös aika jännä kun huipulta katsellessa yhdessä suunnassa kohoavat kaupungin korkeat talot ja vesitornit, merellä päin satama ja pohjoisessa alkaa loppumattomalta näyttävä metsä.

Kyseessä taisi olla vähän myös jonkinlaiset jäähyväiset Vuosaarelle, alueelle ja myös asunnolle, joka on ollut koti sekä minulle ja miehelleni, isovanhemmille, isälleni ja nyt äidilleni. Itse asiassa äitini asui omien vanhempiensa kanssa asunnossa jo 60-luvulla, kun koko vanhaa Vuosaarta vasta rakennettiin. Kovin tutuksi koti Vuosaaressa on siis tullut.
Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet tulevaan ja me saadaan äiti vihdoin vähän lähemmäksi. Oikeastaan ensimmäisiksi viikoiksi niinkin lähelle kuin meidän yläkertaan odottelemaan uuden kodin valmistumista.
Ja onneksi Vuosaareen jää edelleen tärkeitä ihmisiä, joten vanhoja maisemia tulee kyllä käytyä katsomassa.