perjantai 24. toukokuuta 2013
Omenankukkien aika
Eilen sateen jälkeen huomasin, että muutaman vuoden vanhoihin omenapuihimme oli ilmestynyt suuret pullistelevat, vaaleanpunaiset nuput. Puut antoivat ensimmäisen kunnon kukkanäytöksensä vasta viime vuonna, yksittäisiä kukkia on toki ollut aiemminkin. Kukinta-aika on mielettömän kaunista ja haluaisinkin ottaa tavan juhlistaa omenan kukinta-aikaa vähän. Jos nurmikolle omenapuiden katveeseen tekisi pienen eväsretken, samaan tapaan kuin japanilaiset kokoontuvat katselemaan kirsikoiden kukintaa.
Tuottivat omenapuut satoakin mukavasti viime vuonna. Omenoista tehty hillo on maistunut makoisalta talven viimassa ja puuron seassa. Viimeisiä purkkeja viedään parhaillaan.
Puutarhassa olen huomannut arvostavani ehkä kaikken eniten hyötykasveja. Jos puu tuottaa makoisia hedelmiä loppukesästä ja kukkii henkeäsalpaavan kauniisti alkukesästä, se on täydellinen puutarhaamme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Täällä kirsikat kukkivat jo täysillä, mutta omenapuut vielä jarruttelevat. Leikkasin äsken ruohon hyötytarhasta ja huolestuneena katselin marjapensaita, jotka ovat parhaillaan kukassa ilman yhtään pörriäistä vaikka aurinko jo paistaa??! Missähän ne piileksii?
VastaaPoistaVoi, toivottavasti pörriäiset löytyvät siellä. Ne ovat kyllä tärkeitä tälle ajalle.
PoistaMeillä vielä omput tiukoissa nupuissa. Omenapuiden kukinta on yksi suurimpia kohokohtia puutarhassa!
VastaaPoistaNiin on meillekin ja taidetaan istuttaa vielä pari omppupuuta lisää.
PoistaOikeassa olet omenapuiden suhteen. Mikä olisikaan sen parempi kasvi, kuin keväällä kukillaan ilahduttava ja syksyllä satoa tuottava puu.
VastaaPoistaJoo ihan täydellinen. Kukat aukeilevat koko ajan enemmän.
PoistaVoi kuinka kaunista! Meillä kukintaa saadaan vielä odotella.
VastaaPoistaKukinta-aika koittaa teilläkin varmasti kohta. Harmi vaan, että se menee myös aika nopeasti ohi.
PoistaOoh, kaunista ja raikasta!
VastaaPoistaNuo sadepisarat tekivät aika raikkaan tuulahduksen kuviin. Tänään on onneksi paistanut :)
Poista