perjantai 8. toukokuuta 2015

Palo


Eilen kävin lisäilemässä tänne blogiin opiskeluihin liittyvän portfolion, kun piti saada se pikaisesti nettiin. Samalla iski valtava kuumotus bloggailuun, vähän huono omatunto, mutta enimmäkseen valtava palo. Olen pitänyt viime viikkoina täydellistä taukoa bloggailusta, ja täysin suunnittelematta. Fakta on, että elämä on juuri nyt aika hektistä, mutta hitsit, kyllä sitä aikaa täytyy löytyä omallekin harrastukselle, joka kuitenkin antaa niin paljon. Mitään paineita tai stressiä en kuitenkaan aio ottaa. Aiheita niille kuin riittäisi loputtomiin. Haluan kuitenkin pitää blogini kivana paikkana ja harrastuksena, jossa voi piipahtaa kerran kuussa tai päivittäin kirjoittelemassa päiväkirjamaisesti, ihan miltä sattuu tuntumaan. 
Nyt taas tuntuisi, että aiheita ja asiaa olisi vaikka kuinka. Vähän rajoittaa kameran hajonnut laturi, ja tietenkin akku, joka meni viikolla tyhjenemään harvinaisen huonoon saumaan. Katsotaan, jos saisin jollain kuvailtua tänne kuitenkin pikapuoliin.
Mutta, täällä ollaan taas.

8 kommenttia:

  1. Näin juuri on hyvä eli silloin kun tuntuu siltä, että täältä olisi taukoilun aika niin silloin se on hyvä pitää. Paineet ja stressit pois nyt on kaikille aisteille hyvä ja ilo antaa ihanan kevään tuomaa valoisuutta ja kaikkea luonnon ihmeitä jälleen nautittavaksemme. Kevät se on taas meillä ja pääskysistä ei päivääkään kesään:))

    Iloista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan myös sitten kun ehdit purkaa ideoitasi postauksiin. Ilman paineita ja hyvällä fiiliksellä - ilo menee jos harrastuksesta tulee pakko. Kivaa viikonloppua ja tsemppiä hoppuaikaan!

    VastaaPoista
  3. Nyt vain uutta laturia tilaamaan, eihän ilman kameraa voi elää. Vai voiko? :)
    Blogi heijastelee elämää, aina ei ehdi postailla ja pakolla ei synny mitään.
    Mukavia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Harrastus on kiva silloin, kun siitä ei tule stressiä ja pakonomaisuutta:) Omakin blogi on kiireen vuoksi ollut aika hitaasti päivittyvä, mutta näillä mennään:) Mutta ehdottomasti tämä bloggailu on niiiiin kiva harrastus, että eipä sitä halua kokonaan tauolle laittaa<3

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Blogista ei saa tulla pakkopullaa, eikä siitä tulekaan, jos siitä tykkää. Eihän täällä mitään aikatauluja ole, joten elele ihan omassa tahdissasi.

    VastaaPoista
  6. Bloggailu on kivaa, mutta joskus on pidettävä siittäkin taukoa.
    Mikään ei ole kivaa, jos siittä tulee pakkoa!
    Eli pidäppä vain ihan rauhassa taukoa, kun siltä tuntuu, me kuitenkin ollaan täällä, eikä unohdeta kuitenkaan!
    Vuorollaan pidetään mekin taukoa aina välillä!

    VastaaPoista
  7. Hei kiitti kaikki. Ootte mahtavia. Ja niin oikeessa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.