sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Keväistä


Aikamoinen viikko takana täällä. Me ollaan sairastettu ihan urakalla, tosi sitkeää flunssaa ollut liikeellä vissiin erityisen paljon. Veellä flunssa meni lopulta sitten korviinkin, mikä nyt oli sinänsä hyvä juttu, että viikkoja jatkunut yskä loppui ekaan antibioottipäivään kuin seinään.
Viime viikolla pääsin tekemään ensimmäisen osatutkintoni, kalusterakentamisen näytön, aikamoisessa kunnossa. Buranalla onneksi sai lämpöä ja särkyä pois sen verran, että sain tutkinnon suoritettua jopa yllättävänkin hyvin tuloksin.

 

Nyt kun olo lähenteli viikonloppuna normaalia ja aurinko antoi parastaan oli fiiliskin aika kohdillaan. Auringosta tuli nautittua kevätpuuhissa ja terassikausi avattua auringossa istuskellen. Ei huonompi viikonloppu maaliskuuksi.  Edelleenkin kyllä vähän harmittelen tosi lyhyeksi jäänyttä talvea, mutta on nämä lämpimät kevätpäivätkin aika jees.
Huomenna paluu sitten normaaliin arkeen ja koulussa luvassa verhoilua. Kääks, viime ompelukerrasta on hyvinkin vierähtänyt yli 15 vuotta. Voi olla pikkuisen takkuista alkuun.

Aurinkoista viikkoa!


10 kommenttia:

  1. Ihania istutuksia olet tehnyt. Minä aloitin parvekkeen siivoamisen eilen.
    Täytyy kukat käydä ostamassa tällä viikolla.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Vitsit, miten keväisiä kuvia! <3 Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana turkoosi laatikko! Ja niin keväistä <3

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, talvi loppui aika lyhyeen, tosin nyt on kaiketi tulossa viileämpää. Aurinkopaiste on kyllä niin virkistävää. Tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
  5. Tuota sitkeää flunssaa on täälläkin päin tosi paljon liikkeellä. Kauniilta näyttää kuvissa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Niinpä, ihan uskomatonta suorastaan, että todellakin on vasta maaliskuu puolivälissä…

    Ihan varmasti sinulta sujuu ompelu yhtä kätevästi kuin kaikki muukin!

    VastaaPoista
  7. Aurinkoisia kuvia! Flunssassa taitaa olla koko Suomi ja sitkeää sellaista on kyllä liikkeellä. Itse olen toistaiseksi vain yskinyt ja saa nähdä säätynkö kuumeilulta kokonaan. Mukavaa ja terveempää tätä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista ja aurinkoista.. ♥

    VastaaPoista
  9. Ihanan aurinkoisia kuvia! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Kauniita keväisiä kuvia! Mietiskelin tuossa etten varmaan itsekään enää muista, miten lanka laitetaan ompelukoneeseen. Toivottavasti siellä ompelu jo sujuu vauhdilla. :) Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.