sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vauhdilla


Vauhdikas viikonloppu takana ja tänään illalla lenkin jälkeen tähän koneelle heittäydyttyä tuntui, että voisi kyllä ottaa viikonlopun jatkoksi vielä yhden palauttavan sunnuntain.
Lauantai kului meillä kokonaan pojan oman joukkueen järjestämässä turnauksessa, tänään ravattiin kevätmessuilla, tehtiin pikainen virvontareissu, puuhailtiin rästiin jääneitä kotihommia ja pääsimpäs ripustamaan uudet itse painamat verhot olohuoneeseen. Vilautan niitä täälläkin kunhan valo vaan on suotuisa, mutta nyt jo tuntuu, että olen niihin hurjan tyytyväinen.

 

Kuvissa viikonlopun hetkiä ja tunnelmia Kevät-messuilta, joilta tarttuikin taas monta kivaa idea mukaan. Sormet syyhyää multaan ja mieli kevätaurinkoon terassille. Sitä aurinkoa ei tänä viikonloppuna juuri näkynyt, mutta josko sekin pääsiäistä kohden mentäessä löytyisi. Ei siis muuta kuin muutaman päivän tsemppi ennen pääsiäisen minilomaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.