tiistai 4. marraskuuta 2014

Hunningolla



Sen lisäksi, että blogi on ollut koko syksyn vähän heitteillä ja postauksia on tipahdellut täältä tosi harvaan, olen minä itsekin tainut olla vähän hunningolla. Mietinyt elämääni eri kanteilta, todennut olevani kyllä tyytyväinen siihen, mutta silti joku on häirinnyt, olo ollut levoton.
Saatteko ollenkaan kiinni tästä tunteesta?
Oloa helpottaakseni päätin kokeilla juttua, jota selvittelin paljon jo viime keväänä, mutta jonka silloin kuitenkin hylkäsin. Aloitin kehoa puhdistavan Detox-kuurin. Olen ollut Detoxilla nyt reilut kaksi viikkoa ja täytyy sanoa, että olo on loistava.
Detoxin ideanahan on poistaa kehoon kertyneitä kuona-aineita, ympäristömyrkkyjä ja lääkejäämiä, jotka voivat aiheuttaa muun muassa väsymystä ja päänsärkyä.
Detoxia sovelletaan niin erilaisilla kuureilla, että valinnanvaikeus meinasi iskeä. Loppujen lopuksi valitsin helpon tavan ja ostin luontaistuotekaupasta Detox MethodDraine -pakkauksen, jonka sisältämää yrttiuutetta sekoitettettiin kolmen viikon ajan puoleentoista litraan vettä ja nautittiin päivän aikana.  Muuten Detoxin ideana on jättää puhdistumiskuurin ajaksi ruokavaliosta kokonaan pois kahvi, musta tee, virvoitusjuomat, alkoholi, sokeri, gluteenia sisältävät viljat, voi sekä liha- ja maitotuotteet. Käytännössä kuurin aikana siis syödään kasoittain kasviksia, hedelmiä, marjoja, kalaa, palkokasveja ja oliivi- tai rypsiöljyä ja juodaan runsaasti vettä ja vihreää- tai yrttiteetä. Ruokavalio oli siis aika rajoittunut ja Detoxia sanotaankin usen paastoksi ilman paastoa. Sen nimittäin uskotaan antavan samat hyödyt kuin paastoaminen.

 

 

Kasviksillakin sai vatsan täyteen ja vesi sekä yrttijuoma veivät kummasti näläntunnetta. Varsinainen laihdutuskuuri tämä ei kuitenkaan ole, mutta en ole pannut ollenkaan pahakseni, että syksyn aikana kertyneet parit ylimääräiset kilot lähtivät kevyesti. Tosin vedin ruokavalion niin tiukille ja noudatin orjallisesti sääntöjä, että miinuskaloreilla on varmasti useimpina päivinä menty.
Kovin paikka kuurissa oli varmasti kahvin jättäminen. Se kun on ollut keino, jolla on itsensä aamuisin saanut käyntiin. Aivan ensimmäisinä päivinä join suosituksen mukaan aamukahvin, mutta parin päivän jälkeen jätin senkin kokonaan pois. Pidempi totutteluaika olisi ehkä ollut tarpeen, sillä kärsin yhden päivän järjettömästä päänsärystä, joka paheni iltaa kohden. Selvisin siitä kuitenkin ilman särkylääkettä lämpimän kauratyynyn ja aikaisen nukkumaanmenon ansiosta.

 

Sen jälkeen olo on ollut virkeä, kevyt ja jopa usein kärsimäni niska- ja hartiasäryt ovat helpoittaneet. Tiedä sitten mikä osuus on ihan vaan ruokavalion keventämisellä ja minulle vielä normaaliakin runsaammalla veden juomisella. Olo on nyt kuitenkin hyvä, ja sehän on minulle tärkeintä.
Jos Detox MethodDrainen tavalla toteutettuna kiinnostaa voi täältä käydä lukemassa aiheesta enemmän.

14 kommenttia:

  1. Jotain puhdistuskuuria tekisi kyllä mieli kokeilla. Mitään litkuja en ole kiinnostunut juomaan (varsinkin jos maistuvat pahalta...), mutta varmasti pelkällä ruokavalion muutoksella saisi paremman olon. Ja sitä vettä pitäisi muistaa juoda PALJON enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa toi litku ei ole ollenkaan pahaa. Maistuu miedosti yrteille ja ainakin mulle uppoo hyvin. Tosin, Detoxin voi oikein hyvin toteuttaa ilmankin. Mä olen aikoinana opetellut veden juomisen ja se tapa on jäänyt hyvin päälle.

      Poista
  2. Minäkin olen joskus ollut parin viikon detoxilla. Ohjeen nappasin jostain terveyslehdestä. Voisi kyllä tehdä terää mullekin. Tunnen tuon levottomuuden, mitä selitit...
    Mulla on muuten tapana tehdä aamulla iso kannullinen vihreää teetä. Virkistää aika kivasti, kun sitä lipittelee vaikkapa litran verran hyvin haudutettuna. Vink vink seuraavaan kuuriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistankin lukeneeni sun Detoxista keväällä. Toi oliskin hyvä idea tehdä tee valmiiksi aamulla, silloin sitä tulisi juotua pienemmällä vaivalla.

      Poista
  3. Keväällä nautin Ortis MethodDraine Detox Express 7 päivän pikakuurin. Pitäisi varmaan uusia ennen joulun mässäilyjä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sen jälkeen :) Mä luulen, että tästä tulee mulle jokavuotinen tapa. Joskus keväällä vois olla kanssa hyvä aika.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Voisinpa kyllä kokeilla tuota. Jos auttaisi väsymykseen ja yleiseen nuutuneisuuteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti auttaa. Sellasta mullakin oli ennen kuuria, mutta enää ei väsytä. Ja voitko kuvitella, en ole edes juonut kahvia.

      Poista
  5. Kuulostaa mielenkiitoiselta. Täytyy kokeilla toimisiko tämä minulle, karppaaminen ei ainakaan toiminut (hiilarien saanti jäi liian vähiin), kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tässä saa ainakin syödä ja olo paranee kummasti.

      Poista
  6. No kuule ihan sama vika rahikaisella, että älä sure :)
    Blogi hunningolla ja minä samoin.

    Mutta siis tuota samaa Methodia käytän säännöllisesti joko kerran tai kaksi vuodessa. Ja sillä tosiaan ON ihan vissi piristävä vaikutus. Joskin alkaa se juoma tökkiä kuurin loppuvaiheessa, vaikkei sinällään pahaa olekaan.
    Ja nyt on kuulemma tullut sellainen "vihreä tee" vaihtoehto, jossa sen päiväannoksen voi sekoittaa aamulla lasilliseen vettä ja se on siinä. Ei tarvi litkiä sitä puoltatoista litraa joka päivä ja vielä vesiä päälle.

    Kahvia en jättänyt kuurin aikana pois ja muutenkin mulla on ruokavalio sellainen, ettei siinä hirveästi ole mitään "väärää", mutta sen kyllä huomaa, että nekin vähät, mitkä ei omalle kropalle sovi, lakkaa myös kuurin aikana maistumasta. Ja sehän ei ollenkaan haittaa..

    Vettä juon muutenkin ihan tosi paljon (varmaan välillä liikaakin), joten siinäkään suhteessa toi kuuri ei ole ongelma.

    Paastota olen yrittänyt tasan kerran, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa jo alkumetreillä. Parempi vaan syödä sitä, minkä itselleen hyväksi on todennut ja jättää ne muut vähemmälle.

    Pirteää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hausta kuulla, että niin monella on kokemuksia Detoxista, ja että siitä on tullut ihan jokavuotinen tapakin. Mullakin varmaan meni niin iisisti tämä, kun ei nyt kamalaa eroa normaaliin ollut. Ehkä pahimpana se kahvi ja sitten tietty, etten syö nyt mitään vilja- tai maitotuotteita. Vähän haaveilen rahkasta hedelmien kera ja kunnon vuohenjuustosalaatista. Ei kai kovin pahoja nekään :) Jännä juttu tosiaan, ettei todellakaan mitään epäterveellistä himoitse. Ei haittaa yhtään.

      Poista
  7. Ei tekis ollenkaan pahaa täälläkään! Mutta mun itsekuri ei oo vahvimmasta päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä vähän vaatii, mutta omasta itsekuristaankin saattaa yllättyä kun kokeilee ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi.