Pellolla

Vilja kypsyy pelloillla. Hiljaa auringon kanssa se on ensin kasvattanut kortensa ja sitten kypsyttänyt tähkät. Näin käy joka kesä. Kun kesä on kauneimmillaan, niin pian se jo puidaan pois.
Ensimmäiset pellot on jo puitu, kohta leikkuupuimurit valtaavat lähipellotkin.

Asumme peltojen ympäröiminä. Välillä kaipaan niitä enemmänkin. Vehnäpellot ovat aaltoilleet lempeän kesätuulen kera koko kesän ja kertoneet osaltaan kesäistä tarinaa, ne kuuluvat jo oleellisesti kesääni.
Viljapeltojen katveen lisäksi tärkeäksi ovat muodostuneet lenkit heinäpelloilla, yhdessä fasaanien ja jänisten kanssa.

Pihamme on ollut ennen viljapeltoa, täällä on viljelty ruista ja vehnää. Välillä olenkin pyöritellyt päässäni ajatusta laittaa tontin laitaan pieni viljapelto, sellainen joka muistuttaisi tonttimme vanhasta tehtävästä leivän tuojana, sellainen, jonka voisi puida käsivoimin, vanhaa kunnioittaen.
Välillä taas haaveilemme laittavamme tuohon peltoajasta muistuttavalle, pelkkänä nurmikkona olevalle, alueelle lampaita, välillä alpakan tai kanoja. Välillä taas tenniskentän tai uima-altaan. Tärkeintä lienee, että se on olemassa ja antaa unelmille siivet.