keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sauna



Pitkään muhinut ajatus saunan freesaamisesta on vihdoin saatu päätökseen niinkin yksinkertaisella tavalla kuin käsittelemällä lauteet, seinät ja katto valkoiseksi.
Itse asiassa saunan käsittelyä mietittiin jo viime kesänä, kun törmäsimme loistavaan tuotteeseen, Supi Saunavahaan. Silloin käsittelimme ajan kellastamia mökin sisähirsiä saman sarjan saunasuojalla.




Ensin ajatuksissa oli saunan vahaaminen tummaksi. Saunamme on kuitenkin pieni, jopa ihmeen pieni talon koko huomioon ottaen, joten tumma väri olisi varmasti vain pienentänyt sitä.


Valkoinen osoittautui hyväksi valinnaksi saunalle ja valoa heijastavat pinnat tuntuvat tuovat edes hieman avaruutta.
Pinnat imaisivat vahaa reilusti ja käsittely jouduttiinkin tekemään useaan kertaan. Tuloksena on ihanasti likaa ja vetta hylkivä pinta, mikä on tarpeen puusaunassamme.




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.