keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kiitollinen



Vanhempainillat taitaa pyöriä parhaillaan vähän joka puolella. Niin meilläkin. Kaksi tuntia päiväkodin käytännöistä puhumista, ryhmätöitä ja vanhempien toiveita yksilöllisestä hoidosta ja mielipiteitä sokeripitoisista välipaloista. Lopputuloksena itselläni aikalailla hämmentynyt olo. Ymmärrän toki, että jokainen haluaa omalle lapselleen mahdollisimman hyvää hoitoa - niin minäkin haluan. Mutta itse ainakin koen päiväkodin niin, että se on ryhmähoitoa, jossa varmasti otetaan yksilöiden ja eri perheiden toiveet huomioon niin hyvin kuin se vain on mahdollista koko ryhmän edun nimissä.
Sanomattakin lienee siis selvää, että olen meidän päiväkotiin erittäin tyytyväinen ja luotto on aika korkealla. Liian harvoin sitä vaan tulee sanottua sinne päiväkodin suuntaan. Niinpä ajattelin sanoa ja vein päiväkodin kahvihuoneeseen keksejä ja pienen kortin. Korttiin pääsin osuvasti käyttämään uusia leimasimia. Niin hauskasti teemat sopivat yhteen.
Meillä on varmastikin käynyt tosi hyvä tuuri päiväkodin ja hoitajien suhteen, sillä niin paljon erilaisiakin tarinoita muista päiväkodeista on kuullut. Ei voi olla kuin tyytyväinen - ja muistaa aina välillä kiiressäkin sanoa kiitos.

 

11 kommenttia:

  1. Ihana pieni lahja hoitajille, kyllä varmana ilahdutti. :) Hirmuisen vähän tulee vanhemmilta kiitosta, vaikka lasten kanssa vietämme ison osan päivästä ja hoitajat "antautuneet" työlleen. Mukava olisi saada edes jouluna tai kevällä jonkin näköistö kiitosta. Ei me odoteta perheiltä valtavia lahjuksia, vaan ihan vaikka lapsen oma piirtämä joulukortti lämmittää kovasti. Terveisin lastenhoitaja päiväkodista. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ele, kyllä varmasti lämmitti henkilökunnan mieltä :)

    VastaaPoista
  3. Juuri kirjoittelin vanhempainilloista, mutta hiukan eri näkökulmasta. Minua itseä harmittaa vanhempainilloissa (lähinnä aiemmin päiväkodin) juuri se, että JOSKUS vaatimukset/odotukset menee jotenkin yli. Minä olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen lasten hoidosta/hoitajista ja tiedän että pitävät hyvää huolta. Ja maailma ei kaadu siihen, jos nukkaria ei aina ehditä tuulettaa tms.

    VastaaPoista
  4. Ihana idea, tuo pitäisi kyllä tehdä itsekin! Se on kyllä jännä miten joka perheellä on ne omat toiveet ja ennen kaikkea vaatimukset. Meille on sattunut myös todella ihana päiväkoti loistavien hoitajineen. Tosin yksi tuttavaperhe vaihtoi lapsensa kiireesti pois samaisesta päiväkodista kun eivät tykänneet yhtään. Kemiat ja periaatteet eivät aina kohtaa. Mikä on hyvä yhdelle, ei sovi toiselle.

    VastaaPoista
  5. Kiva idea! Mäkin oon supertyytyväinen keskimmäisen eskariin, täytyy muistaa sanoa se.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksen ääneen sanominen on pieni ele, mutta sillä on suuri vaikutus työelämässä. Ihana muistaminen päiväkodin suuntaan. Haastavaa työtä tekevät, etenkin kun ne vanhemmat vaatimuksineen ja joskus kasvatusvastuun sysäämisineen eivät aina helpoimmasta päästä ole.

    VastaaPoista
  7. Näin entisenä päiväkoti-tätinä sanon, että tuollaiset pienet muistamiset sekä kauniit eleet sekä arvostus tuovat rutkasti voimia haasteelliseen työhön. Aivan ihanan puketin teitte<3

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniisti ajateltu. Ihmiset ovat aina valmiita narisemaan epäkohdista, mutta kuinka moni muistaa kiittää silloin, kun kaikki menee arkisen tasaisesti. Hyvää kannattaa aina jakaa, se tulee kyllä korkojen kanssa takaisin.

    VastaaPoista
  9. Ihanasti kirjoitettu ja tehty! <3

    VastaaPoista
  10. Kortti varmasti lämmitti hoitajien mieltä ja vielä suut makeaksi!

    VastaaPoista
  11. Kerrassaan ihana idea viedä muistaminen hoitoon! Siellä tuota varmasti on arvostettu ja suuresti!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.