tiistai 7. huhtikuuta 2015

Aloitus




Pääsiäisenä päästiin mökkeilemään aika vaihtelevassa säässä. Muutaman päivän aikana saatiin kokea lumi- ja räntäkuuroja, tyyntä ja tuulta ja ihanaa auringonpaistettta. Aika normit pääsiäiskelit siis.
Talven jälkeen mökille meno on aina jotenkin jännää. Viime vuosina tavaksi on tullut, että eka reissu tehdään juuri pääsiäisenä, vaikka mielessä on yksi vesisateinen joulupäiväkin.
Tänä vuonna mökille meno oli siinäkin mielessä jännää, että osittain liikkeelle lähteneet jäät, olivat tehneet aikamoista tuhoa useammassakin mökkirannassa. Meillä laiturin pultit olivat irronneet ja laituri rannassa kauniista kahdessa osassa, ja rantaterassi noussut jäiden mukana lähes pystysuoraan. Koko rantatörmä oli noussut jäiden voimasta melkein puoli metriä.
Onnea oli mukana, koska ainoastaan terassilta järveen vievistä rappusista vain yksi lauta oli haljennut ja muuten jäät olivat vain työntäneet terassia. Vahingoista selvittiin siis muutaman tunnin hommalla ja parilla uudella mutterilla. Onneksi tiedettin vahingoista etukäteen, muuten olisi voineet mennä mämmit väärään kurkkuun, sen verran hurja näky ranta oli. Opettipahan, että jäällä on hurja voima.







Rannasta pakenevat jäät innoittivat loppumattomiin leikkeihin, joskin tiedostaen jäiden heikkouden. Puihin suklaamunia munivia vesilintuja.
Samislantsareissa vietetty hääpäivä. (Okei, käytiin me myös oikein ravintolassa syömässä.)
Metsässä ryvettyneitä onnellisia koiria.
Paljon hyvää ruokaa.
Puiden siistimistä, savun hajua ja yli lentäviä joutsenia.
Rentoa yhdessäoloa.





13 kommenttia:

  1. Niin kauniita tunnelmakuvia luonnosta! terkuin Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tunnelmaa. Tuo utuinen laiturikuva on aivan uskomaton. Huh, hyvä, ettei tullut pahempia laiturivaurioita! Jännä, kun teillä on vielä jäät. Toivottavasti ei tipahtanut söpö koiruus jäälautalta mereen :).

    VastaaPoista
  3. Ihanaa mökkitunnelmaa! Mahtava lantsarihääpäiväkuva!

    VastaaPoista
  4. Voi mikä tunnelma, kevään voi melkein haistaa noista kuvista!

    VastaaPoista
  5. Ihana ihana mökkitunnelma ja koirakuva on todella kaunis!
    Me ei päästy mökille, kun jäät ovat jo niin heikkoja, mutta veneelläkään ei sinne vielä pysty menemään.

    VastaaPoista
  6. Ihanasti olet kuvannut tunnelmaa! <3 Voi, kun itselläkin olisi oma mökki! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa tunnelmaa! Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  8. Rentouttavan mökkitunnelman voi aistia näistä kuvista, ihania! Jäinpä lukijaksikin samantien :)

    VastaaPoista
  9. Ihania tunnelmakuvia. Itse ei kelirikon takia päästy mökille. Onneksi sentään metsäretkelle bongailemaan hanhia.

    VastaaPoista
  10. Sun kuvat on aina niin kauniita sekä puhuttelevia - herää itsellekin paljon muistoja sekä tunteita - kiitos!

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat. Tuli maaseutu ja mökkikaipuu

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka ihanat maisemat! Mökkikuume pahenee... terkkuja Lapista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.