perjantai 30. tammikuuta 2015

Perjantai-illassa


Huh huh mikä viikkoa. Mitään ylimäääräistä ei ole ehtinyt tehdä ja niitä pakollisiakin ihan riittämiin. Ravattu siis lähinnä koti-koulu-päiväkoti -akselilla, välillä pysähdys kaupassa ja paljon lenkkejä lähimaastossa. Päivät kotona keskenään olevat koirat kun puhkuvat intoa kotiin tullessa silloin kun itse vain rojahtaisi mieluummin sohvalle istumaan.
Koulussa uusia koneita ja asioita roppakaupalla, tutkintotyön suunnittelua ja teknisen piirtämisen alkeet. Siinäpä sitä yhdelle viikolle. Mieli kuitenkin kiitollisena, että on mahdollisuus tehdä asioita, joista nauttii.



Tänään koulu loppui hieman aiemmin. Koti siiivottu, lapsi yökylässä, koirat lenkistä tyytyväisinä, maljakossa jopa tuoreet kukat. Tällä on hyvä pinnistää viikonloppuun. Sellaiseen joka toivottavasti lataa akut.
Tulppaanikuvia parempaan ei kykene, mutta jospa viikonloppuna näkyisi vaikka palanen kirkasta taivasta.
Hyvää viikonloppua kaikille.

5 kommenttia:

  1. Tulppaanikuvia on liikenteessä ;) Oikein leppoisaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Viikonloppu toivottavasti suo tarvittavan levon meille kaikille uuvuttavasta viikosta väsyneille.

    VastaaPoista
  3. Ihana tulppaanikurkistus :) Itselläkin on ollut melko hektinen viikko töiden osalta joten kyllä viikonloppu tulee taas tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ja niin tunnelmallisia kuvia! Toivottavasti viikonloppu on ollut mukava :)

    VastaaPoista
  5. Siivottu koti ja tuoreet kukat, se on parhautta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.