lauantai 5. lokakuuta 2013

Kasvihuoneen syksy


Eilen sain vihdoin kannettua lähes kaikki loput pelargonit autotallin suojaan. Paria ulkona ollutta oli pakkanen vähän puraissut, mutta kasvihuoneessa majailleet olivat hyvissä voimissa. Vähän sääli pakata kukkivat ja nuppuiset kukat autotallin nurkkaan, mutta ei auta. En viitsi ottaa enää riskiä ja sitä paitsi halusin luoda syksyn myös kasvihuoneeseen. Pari pelargonia jätin vielä kasvihuoneeseen tiukan säävalvonnan alle. Samalla kasvihuone sai myös perusteellisen pesun.



Meidän kasvihuoneellehan kävi viime vuonna, ensimmäisenä talvenaan, hieman ohraisesti, kun riehakas syksyn myrsky vei mukanaan pari polykarbonaattilevyä ja samalla haaveeni paeta syysauringon lämmittämään kasvihuoneeseen kirpakoita päiviä. Samoin mielessä oli viritellä sinne kevättä heti auringon vähänkään lämmittäessä.




Unelma meni mönkään viime vuonna ja harmiani niellen etsin levyjä pitkin pihaa ensilumen alta. Kasvihuone saatiin kuntoon vasta uusien levyjen saavuttua keväällä, ja nyt ne ovat kiinni niin, että antaa puhaltaa ja tuiskuttaa, minun tunnelmointipaikkaani ei hajota mikään.
Kannoin kasvihuoneeseen siis sekalaisen setin vanhaa tavaraa ja se on siinä. Tänne minä pakenen aamukahvini tai viinilasini kanssa haaveilemaan, sytytän kynttilät ja vain olen.









15 kommenttia:

  1. Sulla on kaunis tunnelma ja mietiskely paikka, aivan uskomattoman ihana!
    Hienosti olet sen sisustanutkin.
    Hyvää lauantaita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka. Olen kyllä iloinen kun tiedän, että nyt mulla on oma kaunis haaveilupaikkani :)

      Poista
  2. Kaunista<3 Harmittaa kun meillä täytyy kasvihuone pitää varastona talven yli:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielläkään ei lisäsäilytyspaikka olisi pahitteeksi, mutta tungetaan sitten leikkimökki ääriään myöten täyteen :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Se on kyllä kivan näköinen iltaisin kun sytyttää kynttilät.

      Poista
  4. Tulipa kasvihuoneesta siisti ja kunis :) Ihanaa, että on tämä tauko kesästä, niin voi tehdä monenlaista muuta, kuten käyttää kasvihuonetta jättilyhtynä :) Kiitos blogivierailuistasi ;) Liityn samalla blogisi seuraajaksi, kivan tuntuista täällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, tervetuloa. Joo ajattelin juuri samaa, että se mullassa pyöriminen on kivaa, mutta on se hyvä, että välillä kerkeää tekemään muutakin. :)

      Poista
  5. Kaunis syksyinen kasvihuone...tykkään ihan oikeesti...:)

    VastaaPoista
  6. Noin kauniisti sisustetussa kasvihuoneessa versoo hienoja ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jää nähtäväksi. Ainakin siellä on mukava oleilla niin kauan kuin lämpöä riittää, ja yllättävän hyvin on riittänytkin.

      Poista
  7. Ihanan näköistä ja viihtyisää! Ja vautsi mitkä tikkaat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tikkaat löysin pari kesää sitten mökiltä autotallista unohdettuina ja pelastin ne heti meille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi.